Vuosi vieri vuoden jälkeen, eivätkä pojat käyneet kotonaan, mutta saivatpa sitten kerran kaikki kolme poikaa kotoa viestin, että tulkoot heti kotiin, jos mieli tavata isää vielä elossa. Pojat saapuivat kotiin, ja siinäpä tosiaankin isäukko teki kuolemaa.
— No, rakkaat poikaseni — sanoi ukko — kunhan sain vielä kerran teidät nähdä ennen kuolemaani. Kertokaapas nyt minulle, kuinka pitkälle kukin teistä on päässyt, oletteko hyvin ammattinne perillä, että tässä saisin rauhassa laskea pääni lepoon. —
Vanhin sanoi:
— Elkää yhtään murehtiko, isä kulta, kyllä minä olen hyvin oppinut ammattini. Minä osaan käyttää partaveistäni niin taitavasti, että ajan jäniksen juostessaan sileäksi. —
— No jopa se on hyvä — iloitsi ukko — sinä, poikaseni, tulet kyllä toimeen vaikka missä. —
— Elkää oikoo huolissaan minustakaan, isä rakas — sanoi toinen veljeksistä, se seppä — minä olen niin hyvin oppinut ammattini, että kengitän hevosen juostessaankin.
-. Se on hyvä — hyvä Jumala, kuinka se onkaan hyvä — huokaili ukko.
— Entäs sinä, poikaseni — virkkoi hän nuorimmalleen — millainen sotamies sinä olet, osaatkos heilutella miekkaasi hyvinkin? —
— Niin minäkö, isä kulta? — kysyi nuorukainen — kyllähän minä osaan. Kerrankin läksin kävelemään koreimmassa puvussani, ja siinä kadulla kävellessäni rupesi satamaan vettä oikein rankasti. Ohoo, mikäs nyt neuvoksi, tuumin minä, tämä kirottu sade pieksää ihan pilalle kauniin univormuni. Mutta enpä minä siinä kauan arvellut, vaan vedin miekkani esille, ja rupesin sillä huitomaan niin rajusti ympärilleni, ettei pisaraakaan vettä satanut päälleni. Kylläpä olivatkin ihmeissään toiset sotilaat, kun saavuin takaisin kasarmiin, eikä sade ollut kastellut minua ollenkaan. Tulipa kenraalikin luokseni ja kysyi, kuinka minä olin tehnyt. Minä sanoin, etten minä muuta, kuin vedin miekkani esille ja sillä torjuin sadetta luotani. — "Oletpa kelpo sotilas, poikaseni" — sanoi kenraali ja antoi minulle pussillisen kultakolikolta. —
— No Jumalan kiitos, että voin kuolla huoletonna — sanoi ukko — kyllähän te kaikki kolme näytte tulevan toimeen omin voiminne ettekä tarvitse niitä vähäisiä lantteja, jotka minä olen haalinut kokoon. —