— No, köyhä vaimo, anna minulle tämä kivi, niin saat siitä tuhat markkaa. Sillä tiedä, se on oikea timantti.
Köyhä vaimo ei sanonut mitään, yskähti vain. Kuningas luuli, ettei tuhat markkaa hänelle riittänyt. Hän ei siis odottanutkaan enempää vastausta, vaan sanoi:
— Jos tuhat markkaa ei riitä, niin annan kaksi tuhatta. —
Köyhä vaimo yskähti taas, hän oli niin hämmästynyt, ettei saanut sanaakaan suustaan. Ei hän väheksynyt tuhattakaan markkaa! Mutta kuningas luuli taas, että kaksi tukattakin oli hänestä liian vähän, ja sanoi taas köyhälle vaimolle:
— Kuuletko, köyhä vaimo, ei minusta kolme säkillistäkään kultaa ole liiaksi tästä kivestä, annatko sen sillä? —
Silloin vaimo ei yskähtänyt enää, vaan nyökkäsi päätänsä.
Kuningas käski heti täyttää kolme säkkiä kullalla, antoipa vielä hevosen ja kärrytkin vaimolle, jotta hän voisi kuljettaa kullan kotiinsa.
Vaimo läksi suurella riemulla kotiin, mutta olipa iloa kotonakin! Nyt he olivat rikkaita, ei heidän enää tarvinnut nähdä nälkää.
— Mutta kuuletkos, vaimoseni — sanoi kalastaja, — pitäisi mitata kulta! Mahtaneeko siinä olla montakin kapallista?
— Totta toisen kerran, mitata se pitäisi! —