Kuninkaantytär asettui kuistille, sinne meni kuningaskin, sinne kuningatar, kerääntyipä sinne hovin muu väkikin katsomaan, mitä tuo mierolainen osaisi. Palkó silloin otti kontistaan hiiren ja juoksevan koppakuoriaisen ja pani ne sievästi maahan. Sitten hän alkoi puhaltaa soreaäänistä huiluansa — ja kuulkaa ihmettä! — hiiri sieppasi vyötäreistä koppakuoriaista ja niin ne laskivat kaunista unkarilaista tanssia, että piha pölysi! No siitäkös kuninkaantytär nauramaan niin että linna kaikui. Nauroi kuningaskin sekä kuningatar, nauroipa koko hovin väki.
— No, poikaseni — virkkoi kuningas — nauraa osaa jo tyttäreni, mutta kuinkas on sen nukkumisen laita? —
Sanoi Palkó:
— Käskekää viedä hänet vain, armollinen kuninkaani, omaan kamariinsa, laittakaa hänet siellä makuulleen omaan vuoteeseensa, niin saattepa nähdä, että hän nukahtaa heti. —
Kun saatiin vuoteeseen kuninkaantytär, pisti Palkó päänsä unipussiin ja sanoi:
— Nukkukoon kuninkaantytär huomisaamuun kello kahdeksaan asti! —
Siinä silmänräpäyksessä sulkeutuivat kuninkaantyttären silmät, ja hän nukkui makeasti seuraavaan aamuun kello kahdeksaan asti.
Sillävälin puettiin Palkó kalleisiin, kauniisiin purppuravaatteisiin, ja kun kuninkaantytär heräsi, niin heti vihittiin heidät ja vietettiin komeat häät. Seitsemän päivää ja seitsemän yötä soittivat mustalaiset, ja neidot ja pojat karkeloivat.
Häiden jälkeen Palkó läksi hakemaan äitiänsä, ja toi hänet kuusivaljakolla komeasti linnaan. Ei heillä ollut enää suolasta eikä polttopuista huolta. Vieläpä he elävät tänäkin päivänä, jos vain eivät ole kuolleet.
Kaunis Cerceruska.