Niin lähtivät hunnit hyvässä toivossa matkalle. Edellä kulki vanha Bendeguz, molemmilla puolillaan hänen poikansa Attila ja Buda. Heidän perässään kulki sankka kansanjoukko, mikä jalkaisin, mikä ratsain. He pysähtelivät metsissä, niityillä, virtojen varsilla, tarkastelivat maita ja vesiä kulkiessaan, mutta heille ei kelvannut mikään paikka ennenkuin Tonavan ja Tiszan [lausutaan Tisan] välillä.
Tämä maa miellytti heitä suuresti. Kuin yhdestä suusta he huusivat: emme mene edemmäs, tänne jäämme!
Mutta he eivät olleet vielä oikein asettuneetkaan, niin jo tuli heitä vastaan rautapää Detre hirmuisen suuren sotajoukon kera. Säikähtyneet kansat, jotka asuivat Tonavan ja Tiszan varrella, olivat hänet kutsuneet kaukaisilta mailta.
Hän lähetti sanan hunneille, että he saivat jäädä sinne kolmeksi päiväksi ja kolmeksi yöksi, mutta sitten laittautukoot matkaansa Jumalan nimeen.
Bendeguz vastasi: — Kuuleppas sinä rautapää Detre, elä sinä lähettele viestejäsi, me emme kuitenkaan lähde täältä pois. —
Rautapää Detre ei vastannut 'mitään, vaan lähti sotajoukkoineen hyökkäämään. Niin lähtivät hunnitkin, Bendeguz johtajana, ja hänen rinnallaan hänen molemmat urheat poikansa, Attila ja Buda. Niin he törmäsivät yhteen, kuin kaksi ukkospilveä, ja kun he yhteen törmäsivät, silloin Tonava nousi yli äyräittensä, — niin paljon verta siihen vuoti.
No jos Tonava nousi yli äyräittensä, ei se noussut turhaan! Hunnit voittivat ja saivat kauniin maan omakseen. Itse rautapää Detrenkin oli käydä hullusti. Bendeguz ampui hänen otsaansa rautanuolen, mutta se tunkeutui vain puoleksi päähän. Detre tarttui siihen, napsautti sen kahtia, eikä ollut millänsäkään koko asiasta. — Varo Bendeguz — huusi Detre — tätä saavat jälkeläisesi katua vielä seitsemännessä polvessa. — Sitten ajaa karautti hänkin jäljelle jääneen pakenevan joukkonsa jälkeen.
Aika kului, hunnit elivät rauhassa, eivätkä juuri ajatelleetkaan sotatoimia. Mutta Attila ei saanut rauhaa. Tonavan ja Tiszan väli tuntui hänestä liian ahtaalta: hän olisi tahtonut valloittaa koko maailman.
Hänen isänsä, Bendeguz, varoitti häntä: elä ajattelekkaan sellaista, poikani, ennenkuin löydät Jumalan miekan. Sillä turha on sinun rohkea urheutesi, jos Jumala ei ole kanssasi.
Sitten kuoli iäkäs Bendeguz, ja hunnit valitsivat Attilan kuninkaaksi. Siitä päivästä alkaen Jumalan miekka askarrutti Attilan mieltä. Oi, kunpa hän sen löytäisi!