— Elä lannistu, Csaba! Ota nuolesi, jonka äitisi on antanut sinulle kuolinvuoteellaan. Ammu sillä nuolella ja juokse sitten nuolen perässä. Minkä kasvin päälle se putoaa, sen kasvin nesteellä anna voidella urhojen haavat, niin he paranevat samassa. —
— Tämähän on minun äitiarmaani ääni — huusi Csaba. Mutta siinä tuokiossa pyrähti Turul-lintu lentoon nopeammin kuin tuuli ja hävisi taivaan korkeuteen.
— Hänen äänensä se oli — huusivat hunniurhotkin — se on Rékan ääni!
Heti noutamaan ihmenuolta! Csaba jännitti jousen tähdäten yli kukkaisniityn, jolla he seisoivat. Sitten hän juoksi nuolen jälkeen minkä kerkesi. Hän löysikin nuolen erään leveälehtisen kasvin päältä. Sukkelaan he poimivat oikein paljon näitä yrttejä. Yrtin nesteellä he voitelivat urhojen haavat ja katso, he tulivat nyt entistä vahvemmiksi ja kauniimmiksi.
— Johdata meidät takaisin magyarien luo — virkkoivat hunnit Csaballe — kutsutaan heidätkin tähän kauniiseen maahan! Yhteisvoimin sen takaisin valloitamme.
— Puhutte niinkuin minun sydämestäni — vastasi Csaba. — Samaa tahdon minäkin. Mennään takaisin — mutta ei kaikki. Jääköön tänne kolmetuhatta miestä. Asukoot he täällä, kunnes me palaamme magyariveljien kanssa. Ei kukaan saata silloin sanoa, että häpeällisesti olemme jättäneet Attilan maan.
Samana päivänä erkani kolmetuhatta urhoa Csaban joukosta ja asettui maan rajalle, kauniiseen Székelynmaahan [lausutaan: Seekäinmaahan] asumaan. Mutta ennenkuin Csaba läksi takaisin skyyttiläisten maahan, uhrasivat he tulelle, vedelle, ilmalle ja viimeksi maalle. Takaisin lähtevät vannoivat kaikki valan Jumalan vapaan taivaan alla, että jos vihollinen Székelynmaahan jääneitä ahdistaisi, niin he palaavat takaisin vaikka maailman äärestä. Vaaran ilmoittaa heille tuli, jos ei tuli, niin vesi, jos ei vesi, niin ilma, jos ei ilma, niin maa.
— Palaamme, kyllä palaamme! — huusivat he niin, että maa ja taivas kaikui.
Olt-virran, lähteillä he tekivät valansa. Silloin Csaba otti esille Jumalan miekan ja kastoi sen Olt-virran veteen. Kovalla äänellä hän lausui: — Oltin vesi, pese pois veljen veri Jumalan miekasta! — Ja katso, Aladárin veri juoksi pois Jumalan miekasta. Se välkkyi ja kiilsi, niinkuin ennenkin. He panivat sen taas kolminkertaisen lukon taakse, ja veivät sitä siten kotiinpäin skyyttiläisten maahan.
Mutta tuskin he olivat lähteneet, eivät olleet päässeet vielä kunnolla rajallekaan, niin jo maa järisi, puut huojuivat ja viittailivat surullisesti, niinkuin olisivat sanoneet: takaisin, takaisin, székelyläiset [lausutaan: seekälläiset] ovat vaarassa.