Tähän magyarit suostuivat ja elelivät eteenpäin skyyttiläisten maassa.
Sillävälin lisääntyivät székelyläisetkin ja elelivät rauhassa. Kauas oli levinnyt heidän maineensa, ja viholliset eivät uskaltaneet kajota heihin. Mutta kaiken maailman kansat eivät saattaneet pysyä kauan alallaan, ja kun he voimistuivat jonkun verran, ahdistivat he taas székelyläisiä. Olisipa vain ollut székelyläisiä hiukan enemmän! Mutta sata vihollista tuli jokaisen osalle, kun yksinpä heinänkorretkin näkyivät nousevan heitä vastaan. Turhaan he käänsivät katseensa skyyttiläisten maahan, ei sieltä tullut apua. Csaba kuninkaanpoikahan oli jo aikoja sitten muuttunut tomuksi ja tuhaksi, häntä oli turha odottaa enää.
Mutta kuulkaa nyt ihmettä! Kun székelyläiset juuri valmistautuivat viimeiseen otteluun, valkeni pimeänä keskiyönä taivas, ja tähtien kirkkaassa valossa ilmestyi kuninkaanpoika Csaba kaikkien niiden urhojen kanssa, jotka monta sataa vuotta sitten löivät hajalle kolmasti székelyläisten viholliset.
Ei jättänyt székelyläisiä pulaan nytkään heidän suojelustähtensä, Saturnus. Se se oli antanut tiedon ylhäällä taivaassa Csaballe: székelyläiset ovat vaarassa!
— Ylös, ylös urhot! huusi Csaba, ja jo ammoin kuolleet urhot nousivat ja ajaa karahuttivat yli kirkkaan tähtitaivaan nopeammin kuin vinha vihuri, vieläpä ajatustakin sukkelammin. Ja székelyläisten maan rajalla, jossa taivas kaartuu yli vuoren, laskeutuivat he alas taivaasta.
Hirmuinen kauhu valtasi viholliset heidän nähdessään hunni-urhojen laskeutuvan alas taivaasta ja tulevan székely-veljien avuksi näiden suuressa hädässä. Jo pakenevat järkensä menettäneet, eikä ole sitä miestä, joka uskaltaisi pysähtyä tahi edes taaksensa vilkaista.
Ja kuulkaa ja ihmetelkää! Csaba ja hänen urhonsa nousivat taas tähtikirkkaalle taivaalle ja ajaa karahuttivat takaisin samaa tietä, mitä olivat tulleetkin. Välkkyvä valkoinen tie syntyi orhien kavioiden jäljistä, tie, joka ei koskaan häviä, vaan joka pysyy ikuisesti: se on "sotajoukkojen tie".
Siellä se tähtikirkkaina öinä taivaalla vieläkin välkkyy.
Attilan maa.
Noin neljäsataa vuotta oli kulunut maailman valloittajan Attilan kuoleman jälkeen, kun Hunorin veljen, Magyarin, jälkeläiset läksivät skyyttiläisten maasta takaisin valloittamaan Attilan maata. Sitä maata, josta Csaba oli niin ihmeen kauniisti kertonut. Se on kaunein kaikista Attilan valloittamista maista. Sen multa on musta. Sen vesi on makea. Sen nurmi on vihreämpi ja pehmeämpi kuin vihreä silkki. Mittaamattoman tasangon halki vyöryy kaksi suurta virtaa: Tonava ja Tisza. Suunnatonta tasankoa reunustavat metsäiset kukkulat. Ei haltioidenkaan valtakunta voisi olla kauniimpi ja ihanampi.