"Olemme tulleet näin varhain," sanoi nuorukainen, "katsomaan jospa olisi kirkko oikein kaunistettu. Oletteko saanut kukkas-vasun?"
"Kiitän nöyrimmästi kirkon puolesta!" vastasi lukkari, "ei koskaan vanha temppeliin ole ollut niin hyvin koristettu. Ei ainoastaan ollut yksi vasu, vaan kaksi suurta täysinäistä; olen myöskin saanut lehtiä ja kukkasia kaikilta talon-poikain lapsilta. Astukaat sisään herras-väkiseni!"
He kävivät sisään ja katsoivat ympärillensä iloisella tyytyväisyydellä.
Tammiset penkit leikelmillä koristetut kantoivat suuria ryhmäitä kukostavaisia sireeniä, valkoisia ja sinisiä, jotka levittivät ihanan hajunsa viileään kupuun. Alttari valkoisella vaatteellansa piiritettiin rikkaalta seppeleeltä, jonka Josefina oli nionut kartanon kukka-penkkien ja kasvu-huoneen antamista kukkasista; kultaisen ristinkin ympäri alttarilla oli ruusu kiehkura. Myöskin kuorissa vanhat vaakuna-kilvet olivat koristetut kukostavilla kukkasilla, merkiksi että se vanha suku kukoistaisi hänen ja Oskarin kautta.
"Tuopa oikein kaunista on!" huudahti Josefina seisahtaen vanhan kaksois-vaakuna-kilven eteen, "katsopas, sillä on seppele kauniimmista ruusuista, samoista kuin ristilläkin!"
Se vaakuna-kilpi, joka täällä rippui, oli muisto eräältä vanhalta pariskunnalta, joka nyt lepäsi kuorissa saman kiven alla, jolla nuorukaiset seisoivat. Miehellä oli ollut sama nimi, kun Oskarilla, vaimolla taas sama kun Josefinalla.
"Kiitoksia herraseni!" sanoi Oskari, katsahtaen lukkaria, joka seisoi takanapäin työllänsä hyvin tyytyväinen.
"Teen kernaasti paronin mieliksi!" vastasi lukkari ja erosi heistä, arvellen nuorukaisten tahtovan olla yksinänsä.
"Tämä on siis keksintösi!" sanoi Josefina ihastuneilla silmillä.
"Niin on ystäväni! Oletko tyytyväinen sillä?"