"Olen aivankin!"
"Sallitko minun selittää merkityksensä?"
"Kyllä ymmärrän, olet tahtonut kunnioittaa esi-isiemme muistoa tänä meidän juhla-päivänämme!"
"Niin olen, ja otan heitä myöskin todistajaksi haikeaan haluuni seuraamaan heidän esimerkkiä, ja yhdistämään sydämiämme ja kilpiämme sekä elämässä että kuolemassa."
Josefina katsahti alas vaakuna-kilvestä Oskarin silmiin, ja kalvastui. Sitten käänti hän silmänsä ristiin, ja näkyi vertaavan seppeleensä vaakuna-kilven seppeleen kanssa.
Tässä hän nyt huokasi syvästi; se oli ensimäinen huokaus, joka nousi Josefinan rinnasta. Mintähden? Aavistiko hän yhdistyksen ristin ja rakkauden välillä? Lieneekö se ollut enteenä tulevaisuudesta?
"Älkäämme puhuko maallisista asioista tänä päivänä Oskari; aikaa siihen kyllä jälestäkinpäin on. Ajatelkaamme nyt ainoastaan Jumalan päälle."
"Etkös luule, kultaseni, Jumalan olevan läsnä kaikissa tapauksissa, jotka Häntä mielyttää, jotka ovat tahtonsa mukaan?"
"Luulen kyllä, mutta ajatelkaamme nyt ainoastaan Hänen päällensä!"
"Sinulla on oikein, Josefina, niinkuin ainakin. Istummeko tähän penkkiin?"