Kuorissa näethän oli suuri penkki, herrasväen penkiksi kutsuttu, muhkeilla tammisilla leikelmillä koristettu, sisä puolella tyynyillä, topatuilla selän-tukeilla ja jakkaroilla herrasväen mukavuudeksi varustettu, ja muusta seurakunnasta peräti eroitettu. Ne korkea-sukuiset esi-isät olivat tahtoneet Jumalata rakastaa mukavammalla tavalla, kuu talon-pojat.
"Ei!" sanoi Josefina, joka havaitsi toisten rippi-lasten kokoontuneiksi alas oven suuhun, eikä uskaltavan mennä eteemmäksi. "Minä istun samaan penkkiin kun toiset tytöt, ensimäiseen vaimopuolella, sinä taas istut poikain penkkiin."
"Ah! istuisin mieluisemmin vanhassa penkissämme sinun kanssasi; tuntisinhan itseni silloin hartaammaksi."
"Se hartaus, johon tulisit vieressäni istuessasi, ei paljon arvoinen olisi. Muista mitä äsken sanoin. Paitsi sitä pitää meidän näyttämän rakkauttamme Jumalalle siinäkin, ettemme erou toisista Hänen lapsistansa; meidän pitää oleman yhtä nöyrät kun hekin, Oskari, eikä istua ensimäisinä tänä suurena juhla-päivänä."
"Sinulla on aina oikein Josefina, teen tahtosi mukaan."
"Kiitoksia Oskari, tule kanssani, menkäämme toisten luokse. Ole ystävällinen poikia, varsinkin torpparimme lapsia kohtaan."
Sitten meni hän toisten tyttöin luokse, antoi heille kättä, puhutellen heitä niinkuin sisar. Oskari seurasi hänen esimerkkiänsä, ja sen jälkeen menivät kahdessa lahkossa, tytöt Josefinalta, pojat Oskarilta johdatettuina, asettuaksensa kahteen ensimäiseen penkkiin, ja polviansa notkistaen kätkivät kasvonsa rukoukseen. Josefina meni viimeiseksi penkkiin, istuen viimeisenä käytävän lähinnä, samaten teki Oskarikin. Ei kukaan ihminen heitä toisistansa eroittanut, paitsi iso käytävä, joka kävi vanhojen hautojen ylitse.
Jumalan palvelusta viettäissä eivät ainoata silmäystäkään vaihettaneet, sillä Josefina näkyi peräti sulettuna rukouksissansa.
Iloisena ja ilahuttavana loisti aurinko kirkon korkeasta, vanhan tavan mukaan, raketusta akkunasta sen kultaisen ristin, papin kädessä olevan kalkin ja lasten päälle, jotka notkistaen polviansa alttarin juurella vastaan-ottivat sen pyhän osallisuuden pantin siihen ijankaikkiseen näkymättömään rakkauden seurakuntaan.
Josefina, joka tyttöin seassa oli mennyt ensimäisenä, notkisti polviansa Oskarin vieressä, joka oli viimeinen poikain joukossa.