"Sen nimen hän kyllä pian jättää, jos vaan saa tietää nuot hyvät ajatuksesi. Jollet sinä ole vastaan koettaessani voittaa Josefinan, niin minäkin suostun aikomukseesi Oskaria kohtaan; hän on sävykäs nuori mies, jonka mielelläni otan langokseni."
"Se on hyvä!" vastasi sisar hymyillen tyytyväisesti; "meillä on järki puolellamme."
"Sinulla on aina oikein. Minä rupeen huomena."
Majori alkoi nyt näyttää Josefinalle valitun kohteliaisuuden ja sisarensa jätti heitä usein yksin. Josefina ei aavistanut mitään, vaan vastasi majorin aina enemmin merkillisiin silmäyksiin ja hyväilys-sanoihin teeskentelemättömällä ilolla. Sisarensa kehui häntä joka päivä, puhuen hänen suurista kartanoistansa ja hyvästä sydämmestänsä ja antoi ymmärtää hänen rakastavan Josefinaa, joka taas piti majorin toisena isänänsä ja oli kiitollinen hänen hyvyytensä edestä.
"Käypäs jo vaan asiaan," sanoi sisar, "hän on kylliksi valmistettu."
Sisar jätti hänen yksin Josefinan kanssa saliin. Majori istui Josefinan vieressä ja katseli hetken hänen pieniä sormiansa, jotka työksentelivät niistin-liinan valmistuksessa hänelle.
"Rakastatkos minua, Josefinani?" kysyi majori.
"Paljon, paljon!" vastasi Josefina katsahtaen ylös lempeällä katsannollansa.
"Tahdotkos tulla toiseksi vaimokseni ja ensimäiseksi rakastetuksi?"
Josefina vavahti niin kovasti, kuullessansa tämän äkillisen selityksen isällisen sukulaisensa käytöksestä, että pistiikse sormeen niin että veri pisoili valkosen liinan päälle.