Majori likisti Josefinan rintaansa vastaan ja kuiskutti: "Minä rakastan sinua innokkaammin ja kestävemmin kun joku nuorukainen, minä teen sinun niin onnelliseksi, kun mahdollista on. Sinä olet hallitseva kaikki; joka talvi asumme H:n kaupunnissa, ja sinun kanssasi tulen jällen seura-elämään, jossa sinä olet voittava yleisen ihailemisen, koko nma-ilma on lankeeva jalkaisi juureen ja minä oleva uskollinen orjasi."
Josefina vaalistui ja vapisi niin ettei päässyt irti majorin syleilyksistä, vaan hän päästi häntä, kun ei saanut mitään vastausta, ja sanoi:
"Jos kysymykseni on pelästyttänyt sinua, rakastettuni, niin toivon kuitenkin, ettes pyyntöäni kiellä."
Josefina oli jo vähän päässyt hämmästyksestänsä ja sanoi:
"Minä olen kiitollinen hyvyydestänne kohtaani, vaan minä olen jo kihlattu Oskarin kanssa."
"Mutta jos hän jättää sinun ja valitsee toisen."
"Sitä en ole vielä ajatellut mahdolliseksi. Minä tunnen sen tykönäni, etten jäisi eloon, jos erouisimme,"
"Se on sydämellesi kunniaksi, Josefina! Se enentää arvoani kohtaasi; se, jonka valitset mieheksesi tulee tosin onnelliseksi uskollisuutesi kautta."
Hän havaitsi olevan ajan lopettaa, jätti Josefinan levottomuuteensa, ja meni sisarensa luokse, kertomaan miten asiansa oli onnistunut.
"Ne miehet mar' ovat itse-rakkaita!" sanoi sisar. "Luulevat kohta saavansa suostumuksen! Vaan älä sen vuoksi epäile; ahkera voittaa, ja sepä vasta häpeällistä olisikin, jollei niin harjaantunut ja ihastuttava mies, kun sinä olet, osaisi voittaa viattoman tytön sydäntä."