Tämän sanottua vaipui leski tuoliin, kallistaen päänsä käteen, käytöksellä, kun olisi edessänsä ollut ihailija, velvollinen lankeemaan jalkainsa juureen.
Oskari oli kovin liikutettu ja vaipui myöskin tuoliin tätiänsä vasta-päätä, miettien mitä äsken oli kuullut. Ehk'ei hän epäillyt Josefinan sydämestä, pelkäsi hän kuitenkin hänen heikkoudesta eli hyvästä tahdostansa Oskaria vastaan, suostuneen majorin esityksiin. Hänellä ei ollut syytä epäillä tuon kauniin lesken sanoja.
Kuinka kaunis Oskari oli siinä istuessa suru sydämessä! Ne verevät nuoren-näköiset kasvot, pimitettiin liikuttavalta surullisuudelta, se muutoin niin suora ja uljas olentonsa oli vaipunut mieluiseen pehmeyteen, sillä nuorella miehellä näkyi selkeästi olevan pehmeä sydän.
Leski katseli häntä mielisuosiolla ja olisi antanut paljon, jos itse olisi ollut hänen ajatuksiensa ja tuskansa esineenä.
"Minä surkuttelen sinua kaikesta sydämestäni," sanoi hän viimein, "ja tunnustan, että olisin tehnyt toisin oltuani Josefinan siassa."
Tällä erällä puhui hän ihan totta; sillä hän olisi aina pitänyt rikkauden rakkautta parempana; ja nyt kun Oskari luuli Josefinan häntä jättäneen, niin tämän kauniin lesken sanat kajahtivat niin ihanalta korvissansa, että Oskari, luottaen häneesen, kavahti seisomaan ja notkisti polvensa hänen eteen.
Leski semmoisiin hyvin tottunut, ei erhettynyt Oskarin mielen laadusta, mutta kallisti kuitenkin itseänsä alaspäin syleillen häntä ihanilla käsillänsä.
"Minä käsitän olosi aivan hyvin Oskarini."
"Ah! rakas tätini!" sanoi hän, katsoen häntä silmiin, "auttakaat minua tässä vaarassa! Josefina luottaa vissisti teihin ja koska teillä on niin jalo sydän, joka ymmärtää mitä rakkaus on; sanokaat hänelle, kuinka sydämellisesti häntä rakastan, etten taitaisi elää hänettä, että kohta tahdon häntä vaimokseni, että teen edestänsä kaikkia ja ettei hän ole kaipaava mitään elämän huvitusta kanssani."
"Hyvä Oskarini, sinä ihastutat minua palavalla rakkaudellasi, minä tekisin kaikki sinulle, mutta onnellisuuttasi en tahdo estää, enkä Josefinankaan. Sinä olet vielä liiaksi nuori ja tietämätön, aavistamaan kaikkia niitä kärsimisiä, jotka seuraavat köyhyyttä, etenkin sitä, joka käy sotamiehen vaatteissa. Etkös ole nähnyt niitä köyhtyneitä, virka-heitto upsieri-raukkoja, jotka eivät ole ymmärtäneet onneansa valvoa; jotka käyvät ympäri katuja kuluneissa vaatteissa, ja julmalla katsannolla hakemassa elatustansa huonoilla keinoilla, keräjän-käynnöillä kunnottomille ihmisille ja muille senkaltaisille. Jos semmoisilla on vaimo ja lapsia, niin saavat piiltää jossakussa nurkassa, kätkeäksensä rääsyjänsä ja nälkään nääntyneitä kasvojansa. Viimein rupee semmoinen raukka juomaan, vaipuu aina enemmän kurjuuteen jopa rikoksiinkin ja vaimonsa saa kärsiä puutteita ja miehensä häpeätä. Tahdotkos valita senkaltaisen tilan itsellesi ja Josefinalle?"