Oskari nousi äkisti pystyyn sen kauniin lesken eteen, joka leikitteli hänen kaunitten kähäräinsä kanssa.
"Ikinä en ele lankeeva häpeään, tätini, ja minulla on vielä niin paljon kuntoa, että taidan ansaita omani ja vaimoni jokapäiväisen leivän. Osaanpa opettaa määräys-opissa ja uusissa kielissä."
"Ja Josefina kukatiesi opettaisi soitannossa!" sanoi leski ylenkatseella. "Miks'ei hän soittaa taitavasti. Mutta pelkään kaiken korotuksen jäävän, kun lankeisitte niin huonoon tilaan, että tarvitsisitte opettaa. Sitä vastaan pian tulisit sekä katteiniksi että majoriksi, jos naisit rikkaan vaimon. Usko minua, poikaseni, rakkaus jäähtyy pian köyhyydessä, mutta uudistuu alinomaa vaihettelevaisista huvituksista rikkaudessa. Oletkos kutsuttu V:lle tänä iltana?"
"Olen, täti; siitä tosin olen teille kiitokset velkaa."
"Tahtoisin antaa sinulle paremman syyn kiitollisuuteen. Täällä on hyvin kallista elää, salli minun lisätä rahojasi. Tämän kohtauksen tapahtununna tarvitset varoja ilahuttaaksesi sinuasi."
Tämän sanottua nousi hän ylös, pisti vilkkaasti hänen povi-taskuunsa pienen hyvin varustetun taskukirjan. Hän ei suinkaan ollut kuullut paimentytön valitusta:
Kerran viisitoista ollessani.
Sain mä suutelosta lammas-lauman,
Vaan viisikolmantena yhden.
Viisineljäntenä, kyll' ompi surkeata,
Tarjoin mä suutelosta lammas-laumaa,
Vaan — huokauksist' rintaa paisuu — turhaan.
Tuskin Oskari ollenkaan äkkäsikään mitä leski teki, sillä hän oli kun hullu myllyssä tätinsä sanoista, ja päällisen päätteeksi sokaistu kauneudestansa. Hän oli surkutellut hänen onnettomuuttansakin ja ymmärsi siis pitää hänen tuntojansa täydessä arvossansa.
"Vaunut odottavat!" sanoi leski. "Toivon saavani sinua seuraajakseni paaliin?"
Oskari autti kaula-vaatteen ja kapan päällensä, tarjosi varsin mykkänä ja ajatuksissansa hänelle kätensä, saatti hänen vaunuihin ja istui uneksivana viereensä.