"Ah!" ajatteli hän, "jos saisin näin keinutella Josefinan kanssa elämän läpitse,"
"Se on tekevä sinulle hyvää, Oskarini, saada katsella ympärillesi niitten kaunitten tyttöjen joukossa. Löytyy monta, jotka voittavat Josefinasi kauneudessa."
Oskari oli ensimältään hyvin alakuloinen paalissa, ja vältti tanssia; vaan se muhkea leski tuli itse pyytämään häntä valssiin — täti näette tekee mitä mieltää nuoren sukulaisen kanssa, etenkin kun hän oli tuttu hänen sydämensä asioille.
Valssi tosin on vanha hyppy, oikein kansan-hyppy, ehk'ei sitä kanssa-elämässä suvaittu, ennenkun hauskan vallan kumouksen jälkeen; se on varsin luonnollinen hyppy, ei siihen tarvita opettajia, vaimo antau miehelle, mies hallitsee hänen hypätessä, sydämensä tykyttävät vastatusten samassa polussa, yhdessä pyörteessä, joka eroittaa heidät kaikista muista, he ovat yksi pari, tosin kyllä muutaman silmänräpäyksen vaan, mutta saattavat siitä yhdistyä ijäksikin, jos muuten sopivat yhteen; sanalla sanottu, valssi on rakkauden alku.
"Sinä hyppäät," sanoi leski, kun Oskari vei hänen huohottavana ja ruusulta hajahtavana joukosta, "sinä hyppäät kun — ensimäinen mieheni."
Koska Oskari vetiikse takaisin herrain joukkoon, kuiskutti yksi tuttavistansa hänelle: "Siinä on jotakin sinulle; se on Vanadis, piiritetty kalliilta kiviltä!"
Paalissa oli yksi Oskarin päälliköistäkin, joka oli sen kauniin lesken vanhempia ihailijoita. Hän kääntiikse nyt leskeä kohden muutamilla kohteliaisuuksilla, joihin leski vastasi hymyillen. Viimein vei leski hänen erilleen akkunan tykö, tarttui leikitellen yhteen hänen napeistansa ja sanoi:
"Tekisittekö minulle pienen palveluksen?"
"Onnellinen olisin, jos saisin!"
"Luutnantti tuolla, jonka kanssa äsken hyppäsin, onhan käskynne alla?"