Ehkä hevoiset huonolla tiellä juoksivat hiljalleen, joutui matka kuitenkin, sillä ne olivat suuret, ja matka niissä jaloissa vaunuissa oli aivan ihana. Selma oli yhtä totinen, mutta herasyöningi jaaritteli ja pärrätti kaikesta sydämestänsä koko matkan kaikenlaisista asioista.
Viimein tulivat herasyöningin kartanoon. Se oli uudesti rakennettu, komea rivi, piirritetty suurelta hedelmä-puistolta, pyökki-metsistöiltä ja pulskeilta apilas niityiltä. Kaikki näkyi valokkaalta ja ihanaiselta, kelvollinen ympäristö kauniille Selmalle, sovelias paikka rakastajan huokauksille; pyökki-metsistö oli varsinkin vietteleväinen. Kyllähän siellä öisinä joku ilo-lintu lauloi!
Alberti saatettiin herasyöningin huoneen takana olevaan vieras-huoneesen. Ehkä silmin nähtävästi niin oli tehty häntä vartioitaksensa öin päivin, piti hän isän vielä suuremmassa kunniassa, hänen rakkautensa ei olisi juurtunut, jos hän olisi havainnut Selman olevan huonosti vartioitun.
Ylöllisesti illasteltuansa, jossa Selmaa ei nähty, suureksi kaipaukseksi Albertille, vaipui hän pehmeään höyhen vuoteesen, ja makasi levotoinna koko yön. Unessa kuuli hän kauppiaan varoituksen, hän oli seisovanansa pitkällä, soukalla portaalla; korvaansa kuiskutettiin: "katso eteesi! se on paula!" Hän oli kulkevansa porrasta pitkin, taluttaen Selmaa. Äkisti luiskahti porras allansa ja he putosivat veteen, joka löi hänen päänsä ylitse. Vedessä näki hän herasyöningin ystävälliset kasvot, ja kuuli hänen sanovan: "se on vallan turhuus, se on uni!"
Aamulla varhain herättyänsä, nousi hän ylös, aukasi akkunansa ja näki edessänsä ihanan, viljellyn alangon, joka, niin kau'as kun silmänsä kantoivat, oli kun puutarha. Koko luonto näkyi hänelle täällä kauniimpana ja rikkaampana, kun muualla. Samoin piti hän Selman rakkaampana ja lempeämpänä, kuin ne kylmät ja kalveat naiset, joita hän oli ihmetellyt kaupunnissa.
Albertin akkuna oli ylikerrassa ja sen alla oli kasvupaikka korkealta pensas-aidalta piiritetty, edempänä seisoi puutarhan hoitaja sinisellä esiliinalla ja vesi-kannulla puhutellen yhtä vaimo-ihmistä. He puhuivat hiljalleen häntä havaitsematta. Viimein luuli hän kuulevansa vaimo-ihmisen kysyvän. "Mikä raukka nyt on saatu paulaan?"
"Hiljaan!" sanoi puutarhan hoitaja ja vetäiksi vaimon kanssa pensastoon.
Lieneekö hän kuullut oikein? Ne olivat samat sanat "paulasta"; mitä se merkitsi? Oliko se sydämellinen, kaikilta kunnioitettu herasyöningi petturi? Eihän se hupainen ja kaunis paikka ulkomuodoltansa näkynyt luolalta, johon nuoria ihmisiä vieteltiin noukittaviksi?
Mutta mintähden se kaunis Selma oli niin suruissansa?
Kätkettiinkö jotakuta herasyöningin hyvyydessä? Tiesikö Selma mitään siitä? ja oliko hän siitä suutuksissaan? Hän oli siis vieläkin kunnioitettavampi ja sitä enemmän syytä oli häntä rakastaa? Jos isällä oli joku vika, niin häntä kuitenkin yleisesti arvossa pidettiin, sen oli Alberti selvästi nähnyt, ja herasyöningi kantoi päänsä niin korkealle kuu joku muukin. Mutta mikä paula se taisi olla? "Ah arvaanpa," ajatteli Alberti, "ehkä hän on kortin lyöjä; no se ei mitään vaikuta. Se ei häväise ketään maassamme, kun minä olen havainnut, ja minä olen varma, sillä en koskaan lyö korttia."