Selma seisahtui ja katseli häntä surkealla katsannolla.
"Paheksutteko kysymystäni?"
"Paheksun!"
"Enkö siis onnettomuudekseni ole ollut teille mieluinen?"
"Päin vastoin!"
"Ah! kuinka hyvä olette! Toivon siis saadakseni sanoa mieleni, hellän, elävän ihastukseni ja — rakkauteni!"
Selma huokasi syvästi ja sanoi: "minä olen niin onnetoin!"
"Julkaiskaat minulle surunne!" sanoi Alberti vilkkaasti; "käyköön kuinka hyvänänsä, minua hyljättäköön; mutta tahdon kuitenkin tehdä kaikki, kun voimassani on, poistaakseni huolenne."
"Se on mahdotointa!"
"Minä vannon en käyttää väärin luottamustanne! Millä teitä ilahuttaisin?"