Selma muuttiihen äkisti, hymyili ensi kerran ja loisti ilosta.
Palatessa näyttiihen Selma yhtä iloiselta kun rakastettavaltakin, ja näkyi juurikun olisi hän päässyt raskaasta taakasta; hän laski leikkiä iloisena ja nauroi onnellisena, niinkun äsken kihlattu.
Herasyöningi tuli kotiin myöhään yöllä. Aamulla sanoi Alberti lähtevänsä; isä kyllä koetti kaikin tavoin häntä estää, vaan täytyi viimein myöntyä.
Alberti otti jää-hyväiset Selmalta, joka kevät-aamun kaltaisena loisti ilosta, ja puristi kättänsä sydämellisesti. Herasyöningi käski Albertin tulla takaisin niin pian kun vaan mahdollista olisi ja pitää huoneensa kun liki-sukulaisen.
Alberti lähti päättyneenä pian palataksensa, ja matkusti likimäiseen kaupunkiin. Siellä tapasi hän yhden nuoruutensa ystävistä, myöskin rikkaan miehen poika H:n kaupunnista, jolle jutteli mistä matkaili.
"Vai niin!" sanoi tämä, "sinä olet siis paulassa!"
Alberti kysyi närkästyneenä: "mitä sillä tarkoitat?"
"Sinä olet kihlattu sen kauniin Selman kanssa?"
"Erhetyt veljeni!"
"Olisitko sinä ensimäinen, joka on pääsnyt hänen hurmauksestansa?"