"Minä olen hävyttömästi petetty!" sorahti herasyöningi.
"Onko teillä saamista isältäni?"
"No sakko hemmetissä!" ärisi herasyöningi.
"Minä en aikoo rikkoa kihlaustamme!" vastasi Alberti rauhallisesti.
"Mitä? Velautuneen miehen poika ei mahda pyytää tytärtäni!"
"Suokaat lukea isäni kirjeen!" sanoi Alberti astuen edemmäksi.
Albertin isä kirjoitti lohdutus-kirjeen, kehoittaen poikansa ei olemaan ala-kuloisen. Hän oli tosin antanut omaisuutensa velka miehille, vaan toivoi selvitä suostumuksella. Kaikki tunnustivat hänen tehneen rehellisesti, vaan vaipuneen odottamattomista kohtauksista; parin vuoden perästä toipuisi hän taas. Kuitenkin oli se kartano, joka pojan nimeen oli ostettu, annettava velka miehille, kosk'ei se vielä täydeksi ollut maksettu. Isä toivoi kuitenkin unden appensa antavan Selman äidin perinnön, joka toki olisi jotakin. "Olisinko," kirjoitti isä, "suostumukseni pyytäessäsi ollut varma itsestäni, niin en koskaan olisi suostunut yhteyteen mainitun kanssa, vaan kun ei minulla ole mitään sinulle antaa, niin ei minulla myöskään ole valtaa ylitsesi, vaan käsken sinun tehdä oman järkesi ja sydämesi jälkeen, vaikka tunnustan kamoovani herasyöningiä."
Alberti oli jo päättänyt. Hän rakasti Selmaa totisesti ja tahtoi pelastaa häntä isänsä vallasta. Hän ymmärsi nyt selvästi, että se rahaa ahnettiva herasyöningi tahtoisi vielä enemmän koota tyttärellänsä. Alberti oli ollut maan-viljelys koulussa ulkomailla ja toivoi tulevansa toimeen nainunnakin maa-paikan vuokraamisella.
Hän palasi sentähden surutoinna herasyöningin luokse, joka käveli edes takaisin huoneessansa kädet ristissä.
"Missä välikirjanne on?" kysyi hän korkeasti.