"Hyvässä korjussa," vastasi Alberti.
"Antakaat se minulle, niin saatte omanne."
"Minä en riko liittoani!"
"Mutta minä rikon! Eli olisitteko niin hävytöin, että käyttäisitte semmoista turhaa sääntöä? Sepä olisi kunnottomasti jopa roistomaisesti tehty!"
"Minä rakastan Selmaa, ja Selma minua."
"Rakastakoon! minä en siitä piittaa. Minä en salli enään minkäänlaista yhteyttä tyttäreni ja teidän välillä!"
"Saan siis viisi tuhatta markkaa," vastasi Alberti hymyillen.
"Herra!" ärähti herasyöningi, töpättäen jalkaansa permantoon.
"Hyvä appeni! olkaamme ystäviä, sillä minä olen taipumatoin, minun täytyy saada Selma vaimokseni, sillä hän tahtoo sitä itse. Kuitenkaan en taida väkisin vaatia häntä isällisettä luvatta, mutta haen oikeuden kautta niitä viittätuhatta markkaa ja sitten epäilemättä kaikki samallaiset entiset asiat tulevat ilmiin. Siitäpä sanomille kirjoittamista ja sitten sen raha keinon loppu."
"Minä maksan rahat paikalla! antakaat kirjanne!" herasyöningi pelkäsi, näette, sanomia kun kaikkikin, jotka pimeyttä rakastavat.