"Ne kuusi kuukautta eivät vielä ole kuluneet; miettikäämme asia kumminkin siksi."
Molemmat herrat erosivat sangen tyytymättöminä toinen toisillensa; herasyöningi, joka kuitenkin rakasti tytärtänsä, arveli asiaa, ja pelätessänsä melun nousevan, antoi viimein tyttärensä hallita, ja valmisti komeat häät Albertille ja Selmalle.
"Aivan niin," sanoi se varova kauppias, joka myös oli häissä, kuiskuttaen toiselle vieraalle: "joka kaivaa kuoppaa toiselle, lankee itse siihen."
PAREMPI MYÖHÄÄNKIN KUN EI KOSKAAN.
Kaksi pientä, vaan lihavaa ja kestävää hevoista vetivät eräänä syys-iltana, vähän auringon laskua ennen, keveätä ja kaunista matka-vaunua vasta-mäkeä Uudella-maalla, pari penikulmaa Helsingin kaupunnista. Vaunuissa, joittenka päällys oli laskettu taakse, istui vanhamainen mies vaalean-keltaisessa suvi-puvussa ja valkoisella hatulla. Kasvonsa oli terävät, vaaleat ja ohut, katsantonsa kylmä ja synkkä, joka aina synkistyi synkistymistänsä mitä enemmän läheni metsää, jossa mäki oli, ja joka esti matkustavaisen näkö-alan tässä kauniissa paikassa. Paikka oli lehtimetsällä ja pienillä niittylöillä vaihetteleva, siniseen, tyvenään järveen pudottava rinta-maa, jonka rannalle oli rakettu sangen hupainen, keltaseksi maalattu ja viheriäisillä lihavasti kasvavilla hedelmä-puilla piiritetty asunto.
Paikkakunta oli matkustavaisellemme varsin tuntematoin, hän oli outo täällä, ja liian ylpeä kyytti-pojalta kysymään paikan ja omaisuuden omistajan nimeä; sen ihana, hyvin viljelty, kaunis ja rauhallinen muoto veti silmänsä kuitenkin vastoi tahtoansa puoleensa, itseksensä hän ihmetteli kuka siellä asuisi, vaan oli, kun sanoimme, kopea sitä kysymään.
Pian näkö-alansa estettiin metsältä ja hän vaipui yhteen vaunuinsa nurkkaan, senkaltaisen tavalla, joka ei muusta lukua pidä, vaan kuinka hänen itse paras olisi; hän painoi silmänsä kiini, vaan se äsköinen näkö kuvaili kuitenkin mielessänsä.
Näin ajoivat vasta-mäkeä ja myötä-mäkeäkin siinä olevaan mutkaukseen. Suomen maan-tiet käyvät mutkissa ja vinkkuroissa, myötä- ja vasta-mäkeä — ja minkä vuoksi? Sitä ei kukaan enään taida tietää. Näyttää juurikun teitten ensimäiset viittajat eivät olisi tainneet käydä suoraan enempää kun humalassa oleva mies.
Kyytti-poika ajoi huolettomasti, täyttä lentoa, ohjasi sivulle ja pysähti hevoiset yht'äkkiä, josta yksi pyörä särkyi, ja matkustavainen sai semmoisen kohtauksen, että pikimältään lensi ulos vaunuista.
"Sinä peijakkaan lurjus!" räyskäsi hän vaunuista hypätessänsä, "niinkö sinä ajat."