"Mikä sinun nimesi on, kultaseni?" kysyi hän niin lempeästi, kun karkea äänensä taipui.
"Pietaritar, setä Pietarin nimen mukaan," vastasi lapsi viisaalla katsannolla.
"Kuka setä Pietari on?"
"En ole koskaan nähnyt häntä; hän asuu niin kaukana, vaan isä ja äiti ovat sanoneet hänen olevan niin hyvän ja minä rukoilen edestänsä joka ilta ja aamu ja olen tuleva niin kiltiksi, että setä saa kunniaa minusta."
"Mikä isäsi nimi on?" kysyi kauppias hämärällä toivolla ja tuntein ensimäiset sovinnon tunnot veljeänsä kohtaan, jota hän niin monta vuotta oli vihannut.
"Uutinen", vastasi lapsi.
Se oli outo nimi, eikä hän tiennyt olevansa missäkään yhdistyksessä
Uutisen kanssa.
Se hämärä toivo, että veli vielä olisi hengissä ja varoissansa, raukeni kohta. Vaan vaikka lapsi olikin vieraan, hyväksyi hän kuitenkin sitä. Vaan eipä ollut voimissansa, ehkä kuinka rikas hän oli, voittaaksensa lasta, sillä mitä se lapsi tarvitsee, jolla on hyvät vanhemmat? Tosin kyllä lahjolla saatte silmänräpäykseksi voittaa lapsen, vaan kuka muu, kun vanhemmat, voittavat lapsen sydäntä rukoilemaan edestänsä?
Kuitenkin tahtoi hän välttämättömästi antaa jotakin lapselle; se katseli ihmetellen kallis-kivistä sormusta, joka oli sormessansa.
"Pidätkö sormuksesta?" kysyi hän.