"Tunnetkos minua vielä?" kysyi hän liikutettuna lapsen suloisesta hymyilemisestä ja katsannosta.
"En! vaan terve-tultu sen vuoksi," sanoi hän ja antoi vieraan tarttua käteensä.
"Rukoiletkos vielä setä Pietarin edestä?"
"Rukoilen häntä!"
"Oletkos nähnyt häntä vielä?"
"En! vaan olen ruvennut rukoilemaan, että kohdakkoin tulisi, saadakseni nähdä häntä."
"Etkös joskus unhota rukoilla setä Pietarin edestä?"
"En, vaan jospa uuhottaisinkin, muistuttaisivat isä ja äiti kohta siitä."
Samassa näkyi kaksi ihmistä portailla, keski-ikäinen mies, verevällä, hyvän-tahtoisella ja iloisella katsannolla, ja yksinkertaisesti vaatetettu vaimo, vielä kaunis ja jalolla käytöksellä.
Nämät katselivat kummastellen vierasta joka puhutteli lastansa setä
Pietarista.