Mies ja vaimo katselivat toisiansa ja lastansa, he tunsivat vertaillen itsiänsä vieraan kanssa onnellisiksi, etenkin nähdessänsä kuinka surullisella katsannolla hän tämän tunnusti.
Viimein sanoi kauppias: "jos veljeni Kaarle sentään vielä eläisi, ja hänellä olisi lapsia, niin minäkin olisin setä Pietari, sillä nimeni on Pietari K."
Aviopuolisoin kuultuansa tämän nimen, hyppäsivät yht'aikaa seisoalle, hämmästyneinä ja vaaleina.
"Sinäpä siis setä Pietari oletkin," sanoi Pietaritar, kiipeisi syliinsä ja halasi häntä.
Tämä vanha kauppias suuteli lasta ja katsoi aviopuolisoita ensikerran neljänkymmenen vuoden sisällä vedet silmissä. Ne olivat katumuksen ja rakkauden totisia ja suloisia kyyneleitä.
"Onko se mahdollista?" kysyi hän.
"On," vastasi Kaarle, "minulla on ollut sama nimi."
Veljekset tunsivat toinen toisensa, syleilivät sanaakaan lausumatta ja se ennen hylätty kosija sai ensikerran likistää veljen-vaimonsa rintaansa vastaan.
Vanhus tuntiikse entistä onnellisemmaksi ja nöyremmäksi, havaitessansa heidän, ehkä hylätyt, rakastavan häntä ja opettaneen lapsiansa rakastamaan ja rukoilemaan edestänsä. Hän ei siis enään ollut yksinänsä eikä kaikilta kamottu.
Kaarle kertoi nuoren vaimonsa kanssa muuttauneen Amerikaan ja siellä hiellä ja monella vaivalla koonneen vähän omaisuutta ja kaksi vuotta sitten palanneen koto-maahansa, jossa oli ostanut tämän pienen omaisuuden, jossa asui.