"Miksikä nimeäsi muutit?" kysyi Pietari.
"En ollut enään kelvollinen kantamaan nimeäsi, minä olin väärin-käyttänyt sen. Tarve vaati minun ahkerammaksi, jalo-miielisyydellä maksettuasi ne velat jotka huikentelevaisuudellani, luottaen sinuun, olin saattanut minulleni, olin vapaa alkamaan uudestaan. Rangaisten minua ylenkatseellasi, jonka todella olin ansainnut, saatit minun ajattelemaan oloani, ja minä päätin tulla uudeksi mieheksi ja kutsuin itseni siis Uutiseksi, että olisi minulla oma nimi ja etten ikinä olisi sinulle häpeeksi, jollen onnistuisikaan. Jumalan avulla onnistuin sentään."
"Miks'et hakenut minua kohta kotiin tultuasi, koska sen olisit voinut tehdä kunnialla?"
"Suo anteeksi veljeni! minä pelkäsin sinua, minä pelkäsin sinun luulevani olevan sinulle haitaksi. Nyt olet sattumuksesta eli Jumalan sallimasta tullut tyköni, nyt näen sinun omistavan minun veljeksesi," nyt en enään pelkää sinua."
"Entäs sinä," kysyi hän vaimolta, "kamoksutko sinä minua vielä?"
"En häntä, minä olen aina pitänyt mieheni veljen suuressa arvossa; ehkä sydämeni valitsi Kaarlen, olen aina kunnioittanut Pietaria. Vaimo rakastaa ainoastaan yhtä miestä, vaan ei hän kamoksu sitä, joka on häntä vaimoksensa pyytänyt," lisäsi hän hymy-huulin.
"Minä kadehdin vielä veljeäni, vaan olen niin ihastunut jällen nähdessäni teidät, etten siitä mitään mielikarvautta tunne. Vaan jonkun palkkion siitä tahdon; kosk'en saanut äitiä vaimokseni, tahdon tyttären lapsekseni; minä teen hänen perillisekseni. Kaikki mitä minulla on, on oleva Pietarittaren, joka on rukoillut edestäni, ja saanut nimensä minun nimestäni. Tule tänne Pietaritar!"
Lapsi juoksi syliinsä ja leikitteli harmain hiustensa kanssa.
"Kuules nyt, sinä saat kaikki mitä vaan tahdot, niinkau'an kun elän, ja kuoltuani saat kaikki mitä minulta jää, vaan rukoile aina Jumalaa joka päivä edestäni. Teetkös sen Pietaritar? Näet itse rukouksesi kuultavan. Sinä olet rukoillut Jumalaa lähettämään setä Pietaria tänne; tässä minä nyt olen! Rukoiletkos edestäni?"
"Rukoilen, setä Pietari; vaan minä saan tienmä jakailla veljilleni mitä setä antaa, sillä muutoin ei ole lystiä," sanoi se kahdeksan vuotinen tytär. "Vanhemmat veljeni jakailevat aina minullekin mitä saavat ja hekin ovat rukoilleet edestänne, setä. Äiti sanoo, että sisaruksien pitää rakastamaan toisiansa, ja olla onnessa ja onnettomuudessa pysyväiset."