"Sepä oli siunattu hauki, ystäväni! mitä se maksaa?"
"Suokaat anteeksi! aikomukseni ei ollut sitä myydä; kalastin ainoasti huvikseni! Olkaat hyvä ja pitäkäät hyvänänne!"
"Kiitoksia monta, hyvä ystäväni! Tuokaat kyökkiin oivallista haukianne.
Rouvaniki siitä iloitsee! Täällä on iso kalan puute!"
Samassa nousi hän ylös, nyykähytti päätänsä kummastuneelle Mölhöselle ja sanoi: "pankaat hakemuksenne sisään, saamme sitten nähdä mitä taidamme tehdä."
"Tahtoisin vakaan vastauksen," virkoi Mölhönen kopeasti.
"Ei ole minulla aikaa semmoisiin! Nyt on muita toimittamia. Hakekaat kernaasti minun puolestani; vaan saatatte tekin olla täällä samassa asiassa?" sanoi hän Vaarasta ystävällisesti katsellen.
"Niin olen herra patruuni!" vastasi Vaaranen kumarrellen.
"Hyvä! hyvä! tarvitsemme kelvollista opettajaa, joka — semmosia haukia järvestä pyytää. Palkka on vähäinen, vaan jos hän ravintonsa järvestä hankkii, niin kyllä hän sitten elää. Seuratkaat nyt kyökkiin! Hyvästi, herra Mölhönen!"
Mölhönen sai mennä menojansa, mutta Vaaranen runsaasti rouvalta
ravittiin, käskettiin jäämään, vaan hän piti puheensa ja meni Juha
P:lle. Tämä ei ollut muu kun sen rikkaan talon-tyttären isä ja otti
Vaarasta hyväntahtoisesti vastaan.
Koulumestaria valitessa, sai Vaaranen kaikki huudot, patruuninkin; Juha P. oli kaikille talon-pojille julkaisnut näitten kahden herrasmiesten erilaisen käytöksen, ja eipä patruunikaan haukia unohtanut.