Norjan rajalla on rautatien korkein kohta, ja siitä pitäen menee juna hyvää vauhtia alaspäin. Matka käy milloin syvällä vuorien välissä olevaa laaksoa pitkin, jonka pohjalla mitä ihanimmat niityt ja vainiot täydessä vihannuudessaan ovat räikeänä vastakohtana noille enimmäkseen huononnäköisille norjalaistaloille, milloin taas ammottavan kuilun rinteitä myöten tai jyrkkärinteisen rotkon pohjalla, josta erottaa vaan kapean vyöhykkeen taivasta, ja jonka kummaltakin kupeelta syöksähtää esiin vuolaita vuoripuroja, hakien tietä itselleen johonkin suurempaan virtaan, vihdoin tyynesti laskeakseen valtameren aaltojen helmaan. Pari kertaa sukeltaa juna lyhyeen tunneliin, ja vihdoin aukeaa silmien eteen Trondjemin kaunis ja laaja vuono ja sen äärellä oleva samanniminen kaupunki.
Trondjemi eli entinen Nidaros on tuhatvuotinen kaupunki, ja sillä onkin vanhoja historiallisia muistomerkkiä näytettävänä enemmän kuin millään muulla Norjan kaupungilla, ennen kaikkia sen tuomiokirkko, kaunein pohjolassa, ainakin sitte kun ne suurensuuntaiset ja sanomattomia summia kysyvät uudistustyöt, jotka par'aikaa ovat tekeillä, on ehditty loppuun suorittaa.
Meidän oli aikomuksemme Trondjemissa ehtiä nopeakulkuiseen matkailijalaivaan, jolla olisimme kahdessa ja puolessa päivässä päässeet ylös Hammerfestiin. Harmiksemme saimme kuitenkin kaupunkiin saavuttuamme kuulla, että laiva oli saman päivän aamuna lähtenyt. Vasta parin päivän päästä oli lähtevä eräs posti- ja rahtilaiva "Olaf Tryggvesson", joka lisäksi oli viipyvä samalla matkalla toisen verran enemmän aikaa, koska sen piti poiketa joka toiseen vuonoon ja postiasemaan. Ikäväähän se oli, mutta ovathan tällaiset sattumat matkoilla niin tavallisia, ja me kun olimme lähteissämme yhteisesti päättäneet, ett'emme mitään koskaan kadu, otimme tuon viivästymisen iloiselta kannalta.
"Olaf Trygvesson" oli joltisenkin suuri laiva, ja nimellään johdatti se heti mieleen Norjan loistavan sankariajan. Elävänä esiytyi mielikuvituksessa se Olaf Trygven poika, joka v. 1000 vaiheilla joutui loukatun Sigrid Neuvokkaan juonien kautta suunnitellun äkkiylläkön alaiseksi ja urheasti otteli komealla "Käärme" laivallaan kunnes tämä oli täysi vihollisia ja syöksyi sitte aaltoihin — eikä näkynyt ikinä enää.
Parin ensimäisen päivän matka "Olaf Trygvessonilla" ei tarjonnut juuri mitään nähtävyyksiä, jollen ota lukuun sellaista näkyä, kuin juuri edellisenä päivänä poroksi palaneen pienen Namsos kaupungin rauniot. Se oli surullinen näky savuavine tuhkaläjineen, mahdottomine rautakasoineen, joista selvästi näki elävänsä oikeassa rauta-ajassa, ja törröttävine savupiippuineen. Yhtä surullista oli nähdä noita äänettömiä ihmisparvia, jotka siellä täällä etsiskelivät tuhasta joitakin arvoesineitä. Ojolleen kaatunut kirkontorni, pirstautunut apteekkikalusto ja monet kissanraadot puiden juurilla todistivat liekkien nopeasta hävitystyöstä, mutta nopeasti näyttiin ryhtyvän uudisrakennuksiinkin, sillä jo meidän laivallamme saapui kaupunkiin kirvesmiehiä, lankkuja ja lautoja.
Luonto oli Trondjemista ylöspäin ikävään asti yksitoikkoista, siliytyneitä ja pyöristyneitä anialastomia kallioita vain yhtä mittaa. Ihmisasuntoja oli harvassa, joko jonkun saaren suojassa tai pienemmän mutkan perällä, ja nekin näyttivät kuni nukkekojuilta matkan päästä katsellen ja verrattuina harmajaan vuoren röykkiöön, jonka juurella ne sijaitsivat. Vain joskus näyttäytyi viehättävä ja silloin kerrassaan idyllinen kuvaelma, kun laiva kääntyi äkisti johonkin vuonoon, jonka rannalta ilmeni pikkuruinen, vihannan nurmen ja metsikön ympäröimä kylä. Siellä oli vuorien suojassa tyyntä ja päiväpaisteista, kun sen sijaan tuolla ulkopuolella Atlantin aallot pitivät pauhinaa.
Nyt ne olivat sen sijaan rauhaisia, ja hyvillä toiveilla saatoimme kohdata edessäpäin alkavia kauniita maisemaseutuja.
Kuljemme ohi Torghättan, joka on nähtävimpiä, merkillisimpiä paikkoja matkalla. Se on tunturi, jonka yläosassa on suuri aukko tai käytävä läpi koko vuoren, ikäänkuin louhimalla puhaistu tunneli. Satu kertookin lemmenkateen jättiläisen keihäällään puhaisseen sen, koettaessaan tavoittaa toista jättiläistä, joka riensi pois ryöstämänsä immen keralla. Mutta geoloogit selittävät sen muodostuneen siten, että tunturissa on ammoin sitte tapahtunut n.s. syrjäytys eli luisuminen alaspäin siihen syntynyttä kulmikasta halkeamaa myöten, joten tunturi on ikäänkuin avautunut keskeltä.
Nyt sivuutamme taas "Seitsemän sisarusta" — yhtä monta toisistaan eri pitkän matkan päässä olevaa vuorenhuippua. Ja jokaisen matkustajan vastattavaksi pannaan kysymys, joka tässä asetettakoon lukijallekin: Minkä sisarusten väli on suurin? (Tietysti äärimmäisten).
Muuten alkavat vuoret nyt muuttua teräväpiirteisiksi, äkkiseinäisiksi, alppimaisiksi muodoltaan. Niiden keskikorkeus on 800-1,000 metriä yli meren pinnan ja usein ne kohottavat huippunsa läpi pilvien. Erittäin somaa on nähdä suuren pilvenlonkaleen leijuvan yksinäistä tunturia ympäröivänä renkaana, ja vielä somempaa, kun se ikäänkuin myssy varoellen verhoaa tunturin lakea, mukautuen tämän muodon mukaan. Usein kulkee laiva kapeista salmista, joiden kummallakin puolella tunturit kohoavat huimaavaan korkeuteen, tai varsin läheltä rantaa, etsien turvallista väylää jyrkän tunturin juuritse. Tällöin täyttää mielen outo tunnelma, sillä ihan voisi kättä ojentaa noille ylpeänjuhlallisille, kolkonkauniille vuoriritareille, jotka siinä seisovat rannanvahteina Atlantia ja Jäämertä vastaan. Kun taas näet ne loitompaa lahdelta ilta- tai yöauringon heikenneessä valossa, niin näyttävät ne niin pehmeäpiirteisiltä, niin sulavan viehkeiltä, jotta luulisi joutuneensa ihanaan ihmemaahan.