Merimiehen runo.
Wettä kynnän velloittelen, Minä aaltoja ajelen, Kynnän aika aurasella, Hevolla syömättömällä, Että vaahto vatsan alta, Käypi selkeä selästä. valan pitkiä vakoja, Kynnän syltäkin syviä Pellolla perättömällä.
Waikka tuuli tuudittaapi, Ilma kiivas kiidättääpi Laivaa lainetten välissä, Jotta pauhaapi pahasti Aalto laivan laitasella, Wielä viskaapi sisälle Myrskyn kourissa kovissa, — Tok' on turva myrskylläkin, Wesi veljenäin omana, Sisarena aina aalto, Isot lainehet isänä, Äijät aallot äitinäni.
Ei ne painuta pahemmin, Myrsky uhkaava upota, Joll' ei päivät päätettynä Ole loppuhun osattu, Että Tuoni etsiskellä, Surma tahtoisi tavata Myrskyn kautta kaatamalla Syvyytehen syöksemällä!
Suonio. (Julius Leopold Fredrik Krohn.)
Syntynyt saksalaisista vanhemmista Wiipurissa 1835, tuli yliopistoon 1853, maisteriksi 1860, sekä Suomen kielen ja kirjallisuuden dosentiksi 1863.
On kirjoittanut runoelmia ja runollisia tarinoita kalenteriin Mansikoita ja Mustikoita I-IV, suomentanut Körner'in näytelmän Syyn sovitus ja toimittanut kuvalehteä Maiden ja Merien takaa 1864-66. Wäitöksessä kertonut suomalaisuuden ja suomenkielisen runouden vaiheet Ruotsinvallan aikana.
Suksimiesten Laulu.
Ylös, Suomen pojat nuoret, Ulos sukset survaiskaa! Lumi peittää laaksot, vuoret, Hyv' on meidän luiskuttaa. Jalka potkee, Suksi notkee Sujuilevi sukkelaan.
Heräs tuuli tuntureilla, Lehahtihe lentämään, — Sukkelat on sukset meillä, — Lähtään, veikot, kiistämään! Saishan koittaa, Kumpi voittaa, Eikö tuulta saavuttais?