(Oul. W. sanomat 1831).
Uskon muutos.
Naimatoinna Matti muinoin Pirun pääll' ei uskonunna. Naituansapa hän noituin Häpeällä havaitseepi Ereyksensä epä-uskon.
Perhosen synty.
Perhonen pieni elävä, Tuulen kukka, lemmen lehti, Ilon ihana itikka, Kukan kaunis kanneltava! Mist' on syntysi, sukusi, Kuka siipesi kuvasi, Lentimesi levitteli, Pyyhki huulilles hunajan, Pani mettä mielehesi?
Tiedänpä sinun sukusi, Selvitänpä syntymäsi: Walo idästä yleni, Ilo lännestä läheni. Tuoll' oli tuliset vaunut, Tällä vihriät venehet; Tuoll' oli valoisat varsat, Tällä purjehet punaiset.
Walon varsat valjahissa Laukkasit linnun ratoa, Samosit tulista tietä, Tuli pyöristä tuhisi, Liekki lensi kavioista Mennessä idän isännän, Kuninkahan kulkiessa. Kuului kumina kylihin Näkyi pitkäinen pihoihin Ilkeäin imehnolaisten, Alaisihin asuntoihin.
Ilo, illan hallitsija, Iloinen ihana neiti, Laski selkeä sumuista, Kulki pilven kukkuloita. Eivät kukkulat kumoa Wenettä tuulen vesillä, Eikä alusta ajele Sumu suunnalta hyvältä. Nauru nakoitti perässä, Liekki liehui purjehissa. Sieltä kuumotti kujille, Kuusikoille kankahille Iltaisen punainen purje,
Tuonne nousit taivahalle Silkkisillä siivillänsä, Waahtisilla varsoillansa Keskellä kesäistä yötä, Ajalla tähdettömällä Pitkän Pohjolan perälle, Siellä suuta suihkasivat.
Tuossako vähä valahti Mettä suusta morsiamen, Tuossa rahtu rakkautta Suusta sulhasen putosi. Siihen pikkuisen punoa Poskipäästä ilon immen; Siihen vähäisen valoa Silmistä valon isännän.