Abraham Achrenius.
Someron kappalaisen poika, syntynyt 1706. Tuli 1736 Ähtävän kappalaiseksi, josta virasta kuitenkin v. 1740, uskonnollisten tunnonvaivain tähden, juhlallisesti luopui. Tästä oikeuteen vedettynä, vapautettiin hän kuitenkin edesvastauksesta, ja pantiin v. 1748 linnansaarnaajaksi Turussa ynnä v. 1753 Nousiaisten kirkkoherraksi, kuoli 1769. Ylioppilaana jo oli hän tietty runolahjastaan ja sepitteli sekä maallisia lauluja että hengellisiä virsiä. Myöhemmin poltti hän edelliset uskonnollisessa kiihkossaan; jälkimäisiä on noin 200 paikoin painettu. Hän kirjoitti myöskin ruotsalaisia virsiä.
Onnentoivotus väitökseen.
Tuonaan tempasi täst' minun muodoiss' muuttuva Morpheus, Tempas, valppaana vei, eipä suonut sippurasilmill'; Wei minun pois viitaan, kusa virsiä veisasi Virtus, Weisas näin: "tule tänn', Muusain vesa vikkelä, virkku, Kuin vetelet vinhast' Aganippen vainjosa vettä! Juoks', tule tänn tänäpän', täsä tie, täsä tanhua toimen! Tie, joka selkeä lie, joka vie, joka taitanee taivast' Päin vetää paits' pelvott', yli onttoin ja onkalein alhon, Pindin paisumen pääll', kusa Kunnia kantaa kathedrass' Kruunun kaikille niill', jotk' sinne on saattaneet itsens."
"Siis tule tänn' tänäpän', vedä, veikkoni, virsnsi väljäll', Seuraa meit' yli öit, pyri pääll', lue, lauluja laske! Ei täsä turmele työ, vaikk' pistäpi tappurapensas; Ei täsä tuoksua tul', vaikk' kanta se krapisee kannoiss'. Siis pidä pääll' joka sääll'! Kyll' Kunnian kukkula kaikuu, Kun heliäll' helinäll' Helikonin huipullen hyppäät". Näin veisas Virtus; tämän äkkäsi taitava toimen Ja taidon toveri, joka nurisi nurkassa nurmen, Äkkäs sen, meni sinn', ja jos ennen seurasi siivoss' Kyll' salaa ja kauniist', jo nyt jälkiä jättelee julki, Jälkiä jättelee julk'. — Minä vihdoin viidasa viroin.
(Painettu väitöksen kanssa yhteen 1729).
Uuden vuoden toivotus Suomenmaan asujaimille.
'Uns' vuos' alkua käy, — ajastaikanen entinen illall Joutui, ääneti nyt sivu aikain taampana kulkee! Oi! jos ääneti myös olis entiset estehet armon, Niskuritahto ja työ, veriruskiain saastumus syntein, Kalvava kuoleman koi, mato pistävä tunnosa tuimain, Jot' moni siittelee kyll', jost' kuolema kauhea kerkii Ain' yli uusien öin, yli uutten vuotten ja päiväin, Surkiasa tilasa kiinn' se saavuttaa syntisen orjan. Ei täsä välillä käy, ei vuodet, hetket, ei retket, Ei yön synkeys suur', satavuotiset syntiset nukkuu, Jos ei he armon luo sydämestäns kääntäneet itseens. Oi! siis, Jesu, tul' auks, tule armon viimeisill' hetkill', Noudata sieluja viel' käsivarrell', Sankari, vahvall', Nöyrrytä, suo Suomess' Sinun armos saisivat oikein, Jotk' rajarikkona käy, katumukseen kääntyis ja vääntyis, Ett' uskoss' eläväss' ja toivon totisess' hengess' Isoisit armoo ja viel' verihaavas sisälle vaipuis Juur' uudeks elämäks sydämensä nöyräsä hengess'. Jesu, Jesu, tul' auks'! tee valppaaks vartiat armon! Wahvista valppahat myös! Sanas armo Suomesa soikoon! Wiel' voimall' väkeväll' herätettyin kasvata kansaa! Joudu, Jesuni, auks, Sinä voiton ruhtinas hurskas, Sankari suur', soittain joka pilvisä kirkkaana kuljet, Wiimein tuomari täys, vielä kuitenkin armosa runsas Sun veresäs välimies, parannukseen kutsuva kansaa! Sieluin piispa paras, ylipaimen, karitsateuras, Jok' syntein sovinnoks olet ulos antanut itses, Joudu saalihis auks, revi sutten suusta ja vallast' Sun lampais lauma, tule turvaks veresä voittain! Kaksteräisell' miekall' sielut ylösherätä hartaast' Tuimat, nukkunehet! Sinun nuoles teroita tarkaks, Ett' nöyrill' sydämill' Sinun armoas etsisit hartaast! Oi rakkain Jesu, sydämitten virvoitus uskoss', Kallio ja väkevyys, valo, voima ja tuntuva turva, Sieluin suo maistaa Sinun armos etsivä voima, Runsas rakkautes, verihaavais uskosa rauha, Ett perus heill' olis kallions pääll', Sinun askeles hartaast' Seuraisit ain uskoss', Sinun henkes uudesa mieless', Uudesa kans voimass', verihaavais rauhasa runsaass'! Kuultele Jesu ja aut'! Sinull' olkoon kunnia, kiitos, Wiisaus ja väkevyys, Sua kansat kiittävät kaikki!
(Painettu v. 1748).
Gabriel Calamnius.