Tuhma taasen vastajaapi: "Mistä tietänen todella Raudan polttavan rumasti?"
Seppä vastasi vakainen: "Kuuma rauta kihiseepi, Jos sen päälle syljeskelet".
Otti tuhma onkehensa, Pani muistohon parahan, Neuvon tämän näppärääisen; Meni konna kotihinsa Jossa vellille vetäysi. Siihen sylki seitsemästi, Eikä se kiehua kihisnyt. Nieli kohta nälkähinen Kitahansa kiehuvaisen, Poltti vatsansa varilla, Wetelällä vellillänsä, Nahan suustansa sivalsi.
Siinä oli saapuvilla Toinen kysyvä toveri: "Mikset outo odottanut Jauhovellin jäähtymistä?"
Tuhma vastasi vihassa: "Minä luulin jo lujasti Jäähtyneeksi julman vellin!"
Toinen siihen sanoneepi: "Mikset höyrystä havainnut Wellii vetelää variksi. Kuss' on savu sakeana, Siinä tuli tupruaapi!"
Tuhma taasen muisti tämän, Juoksi sitten lähtehelle, Joka höyrysi hyvästi, Senpä luuli lämpimeksi, Polttavaiseksi peräti, Koska savusi kovasti. Seisoi sentähden sujotti, Jotta jalkoja jumotti, Odotuksella odotti, Jotta nääntyä janohon, Tahtoi kuolla konna parka, Siitä pelosta pahasta, Ettei polttais poskiansa, Kurkkuansa kalttajaisi.
(Uudempia valittuja Satuja 1784).
Juhana Frosterus.
Paltamon kirkkoherran poika, syntynyt 1720, tuli maisteriksi 1745, kirkkoherraksi ja koulu-opettajaksi Kajaniin 1746, sitten Sotkamoon 1763, jossa kontrahtiprovastina ja jumaluusopin tohtorina kuoli 1809. Paitsi seuraavia runoja ja suurta joukkoa virsiä on hän myös kirjoittanut luonnon-opillisenkin kirjan, nimeltä: Hyödyllinen huvitus luomisen töistä.