Tai on toimi tutkimatoin, Mutt' on helppo Herran työksi, Joll' on meret määrättynä, Meren pisarat pivossa, Joka veti vaaksallansa Mitan tarkan taivahalle, Weti mitan, pani määrän, Painon niinkuin puntarilla, Pani solmut ja sitehet Tarhan tähtien etehen, Että juoksun jouduttavat, Toinen toista paineleepi, Paineleepi, ponnistaapi. Hänen valtansa vakava Piteleepi pilvet kaikki, Hattaroita hallitseepi. Häll' on tietty tuulen synty, Pohjat Pohjoisen pisimmät, Jolla nostaa nousemahan Meren lainehet lavean, Että laivat lentelevät Silkkisillä siivillänsä. Herra myöskin hallitseepi, Suuntihin sovitteleepi Meidän mutkaiset menomme.
Siis ma toivotan todella Sydämestä syttyneestä: Armot Jumalan avarat Teille aina auetkohon Itse surunkin sumussa Pimeässä Pohjolassa. Onnet olkohon omanne Lukemattomat luvulta, Niinkuin pilvessä pisarat, Niinkuin koskessa kiviä, Alla virran villapäitä. Koska päivät päättynynnä, Ero viimeinen edessä, Herra teidät helmoihinsa Korjatkohon kaunihisti, Sinne teidät siirtäköhön, Kussa iloa ijäti Riemun runsaissa tuvissa.
(Painettu 1764).
Paavo Korhonen.
Syntynyt 1775 Rautalammilla. Oli talon vanhin poika, vaan heitti talonhoidon nuoremmalle veljelleen, sentähden että oli viinaan menevä. Wietti aikansa enimmiten metsänkäynnillä ja kalastamisella. Kuoli syksyllä 1840 kalastusretkellä veneesensä.
Ensimäiseksi hänen runoelmistansa tulivat painetuksi muutamat virret v. 1799. Toisia sekä runoja että virsiä löytyy sekä erikseen painettuna että sanomalehdissä. Walittu kokous tuli painosta 1848.
Talonpojille.
Joll' on oppia otsassa, Sill' on nappia nutussa, Housuissa hopeakello. Kuninkaall' on kultakruunu, Herrat hattua pitävät; Kyntömiehell' on kypärä. Herrat käyvät saappahissa, Toisen vuoron tohvelissa; Wiertomies on virsuillansa. Herran on kädessä keppi, Puhe pulska mestarilla; Peltomies on pelon alla. Herroilla kupera kappa, Syvä säkki mestarilla; Talonmies takana silmin Astuupi aitan ovelle. Joll' on virka pienempikin, Sill' on paita palttinaninen; Palomies on paikkaisissa, Riihenpuija rikkuneilla.
Kuules kuitenkin minua Taitava talon isäntä: Älä suutu säätyhysi, Älä virkahas vihastu, Waikka vaivalla kovalla Maasi mahtihin rakennat, Pidät pellon pehmeänä, Ojit korpia kovia, Wäännät leivän lapsillesi, Ruumistasi raukeaksi, Kun ompi kipeä selkä, Kaikki hartiat hajalla.
Sitä miestä mielellänsä Herratkin hyvin pitävät, Jolta saavat saatavansa, Wähät viemiset välistä, Sille vielä viipymättä Kirkkoherrankin kotona Kahvikuppi kannetahan, Luona lukkarin samaten Aamuryyppy annetahan. Nimismiehet mielellähän Kelpomieheksi kehuvat, Sanovat salituvissa: "Istu nyt, hyvä isäntä, Ota ryyppy oivallinen, Panepa paritsat päälle!" Sille mestarit menevät Työhön ilman tinkimättä, Sille rengitkin rupeevat Ilman paljon pyytämättä, Piiat vielä pyrkimällä Laurinpäivänä paneivat.