Eihän maailma mahissa Pysyisi talonpojitta, Herrat ei herrana kävisi, Eikä mestarit eläisi, Kun ei maata kynnettäisi. Maasta maalima elääpi, Sekä suuret että pienet, Maastapa makeat saapi Maasta vääntyypi väkevät Hapain kaikki hankitahan Kaiken kansan tarpeheksi.
Siis sinä, siveä vaari, Taitava talon-isäntä, Jolla on omasta työstä Tavaroita tarpeheksi, Et huoli hätäillä siitä, Jos herra hevosen kanssa Tuleepi tuvan etehen. Käske kohta kiirehesti Rengin riisua hevonen, Kanna kauroja etehen; Käytä herra kammarihin, Pane pöytähän pötyä; Laita lapsi naapurihin, Rannin vaarille varoitus, Kutsu kanssanne ruualle. Itse istu pöydän päähän, Ota pottu polvillesi, Pidä käessäsi pikari. Sitte haastele hyvästi, Herran kanssa kaunihisti, Tiedustele taitavasti Kaikki yhteiset asiat, Kanssa kaukaiset sanomat. Kun on sitte siitä päästy, Laita saatavat samalla, Panepa paras hevonen Kyytihin kylänväliksi. Maksa palkka mestarille, Rengille rehellisesti; Pidä vaivasten varalla Reisuissa rehellisyyttä, Niin sä astut arviossa Pienen porvarin sivuhun, Kauppamiehen kunniahan, Etkä väärähän vaella, Waikka vanhaksi eläisit.
(P. Korhosen 50 runoa ja 6 laulua, 1848).
Turun palosta.
Pääskynen teki pesänsä, Laululintu laitoksensa, Tälle maalle tultuansa, Katon alle kartanolle; Siinä siitteli sukunsa, Kasvatteli kaltaisensa; Waan ei saanut sille vielä Laulu-ääntä laitetuksi Tällä maalla täydellistä. Otti matkan ulkomaalle Mennäkseen meren ylitse; Siellä nuoret nuotin oppi, Lapset laululle osasi, Kerkeisi keväällä tänne, Aivan äänellä samalla, Emän entisen tavalla.
Saman linnun laatuisiksi Papin pojat pantaneenko, Kun ei koskana kotona, Ikänään isän tykönä Saada niistä saarnamiestä, Menevätä messun töille, Ennenkun etäällä käyvät, Aina aikansa asuvat Akatemian tuvissa. Siellä ne sanoja saavat, Miehet miehiksi tulevat, Astuviksi alttarille, Meneviksi messun töille,
Waan se oiva oppihuone, Akatemia Turussa, Joutui valkean varaksi Tuimassa Turun palossa, Joka siellä seinät särki, Kivimuuritkin murensi, Kaasi kirkon kelloinensa, Torni-uurit urkuinensa, Monta kallista kalua, Jotk' on kaikki kaivattavat.
Kuss' on kulta ja hopea, Kussa vaski, missä rauta, Tina tuhkana vajosi, Posliini kävi poroksi, Lasi lankesi muruiksi. Talot ja talon tavarat, Katupuodit kaikkityyni Tässä täysineen menivät, Nousivat nojassa tuulen Pilven mustan muotoisiksi, Alle taivahan tasaisen.
(Samasta kirjasta).
Nimismies Kokista.