(Sanansaattajassa 1833).
Laurin saalis.
Kerran kysyi Kyprialta, Hengeltä hempeyden, Erospa emoltansa: "Saisinko ma kerran käydä Pohjan kansat katsomassa, Millä lailla miehet siellä Sekä emännät elävät?"
Äiti ääntääpi hänelle: "Pakkanen paahtaapi, Poikani, Pohjan mailla, Siellä jääksi jähmettyisit. Jahka kevät kerkiääpi, Joudat mennä joutsenien Johtomiesnä juonen kanssa."
Alkoi päivä Afrikassa Waivata varilla; Lähestyi Lämpölässä Matkalinnun majan muutto. Läksi joukko joutsenia, Joiden kanssa kaitsijaksi Lapsen laittoi äiti kaunis.
Evästetty emältänsä Hemmuilla, heluilla, Wyötetty suosinvyöllä, Tuli poika Pohjan maille. Tahtoi siellä talvellakin, Wilullakin viekastella, Mutkaellen muotoansa.
Oli Lauri laitellunna Lankoja laduille, Risuihin rihmaksia, Oli pannut pajatsimet Waskisihin valjaisihin, Oli raidat raudoitellut, Kultaellut kuusamikot.
Charis kyyrymöisillänsä Puikkiipi puistossa; Kuristi kurelanka, Siirsi surma silmukkansa Pienen herjan hengen päälle, Että luuli lumiseksi Jänöksi jähmettyvänsä.
Kurkku kurjalla kähisi: "Kypria, kylmästä Avita armotointa! Neittä kolme neuvo tänne Poloiselle Pohjan maalle! Charis kaunoinen pelasta Karjalaisen kattilasta!"
Kuuli Lauri kuikutuksen Koipesi kotoa, Kiljaista kimmautti: "Laukkaa juoksen langoilleni! Jop' on totta toisen kerran Käynyt näätä käntällensä Tahi suurempisukuinen!"