Wapaa vaivoista sydämen Tuudin ennen tuulen lailla, Kiidätin kipunan lailla. Lensin lehtenä lehossa, Perhosena pyörtänöillä; Mehun maistelin makean Kukan kultaisen kupista, Hopealta hohtavasta.
Murehille muukalaisna Ilona istuin aholla, Mehumiellä mättähällä, Istuin kukkana kedolla, Lempeästi leikitellen Suloisten sisarten kanssa Tyvenesti tuuditettu Tuulen hengeltä tulevan Metisestä manteresta.
Levon kuvana levolla Nukuin nurmilinnun lailla; Rauha rakkahin rakensi Sijan sivuuni suloisen, Eikä uhkannut uneni Waivalla valkenevaisen Päivän, pahoilla suruilla Sydäntä nyt suitsuvaista.
Mikä nyt juoksi mieleheni? Mikä aivooni osasi Aivan ankara ajatus? Mikä syttyi sydämeeni Tuli ennen tuntematon? Äitin mulle äännettyä: "Jo nyt vuotta viisitoista Kohta, pikku piikaseni, Olet jättänyt jälelle!"
Nousi nousulla nisäini Suitsu outo sydämeeni, Huoli uusi huivin alle Povehen pullistuvahan. Niin on tukala tuvassa, Mieli raskas manteressa, Ei ole lehdossa lepoa, Eikä onni oksapuiden Asu mustan varjon alla. Waiva vaivuttaa levolle, Waiva vaivaapi uneni, Uuden päivän paistehelle.
Tuolla syteevi sydämen Peitetyissä pohjukoissa Tuli toivon tuntematon Tuli syteevi tukala, Jot' en saata sammutella, Enkä raski raiskaella. Tuonne kiiruhtaa kivasti Kaikki kieleni tarinat, Yksinäni ollessani, Tuonne aivoni ajatus, Tuonne suosio sydämen Toivon poluille pimeän, Ahtahille aavistuksen, Sydämelleni suruisten, Sydämelleni suloisten.
(Topelius Wanh. run. II 1823).
Jaakop Heickell.
Syntynyt Saloisten kaupungissa 1779, oli kruununvoutina Torniossa, ja kuoli 1840. On kirjoittanut koko joukon runoelmia Oulun viikkosanomain ensimäisiin vuosikertoihin.
Tyhmäsen Elämäkerta.