Hän ristiin, rastiin kirjoitteli Ja jaaritteli tiheään; Jos runo loruks pyörähteli, Ei loru runoks ikänään.
Myös sanoissansa aina varoi Hän sekaannusta pimeää, Ja sanoi, kun hän niitä haroi: "Sen selvempi jos selkeää!"
Jo nuorna äijän oppi karttui, Niin että saarnas kerran kans; Waan lyhyt oli saarnassans, Kun ensi sana suuhun tarttui.
Jo hätä olis ollut suuri, Jos joku toinen joutui näin; Waan hänpä kääntyi toisinpäin, Ja päätti saarnan siihen juuri.
Hän usein näki matkoillaan Kuin viisahasti Luoja laati Myös siinä että kylät kaati Hän virtain vierin juoksemaan.
Myös sanoi hän: "Jos Savoon vienee Sun tiesi, niin sä siellä vain Syöt herkutellen parahain, Kun laukussasi hyvää lienee."
Hän haasti aina hyvin tarkoin Myös kaikkein luotuin laadusta, Ja merkillistä kerran, vartoin, Hän puhui krapuin luonnosta.
Kun kravut pa'assa soristelit, Hän ratki puhkes itkemään, Ja sanat suusta purskahtelit: "Nuo raukat kuolit eläissään!"
Hän raamattua lueskeli Jo vuotta kolmekymmentä; Waan vähän vielä ymmärteli, Mit' eivät muutkaan ymmärrä.
Näin antoi aika neuvon hän Niin valtataitohon kuin muuhun: "Jos miel' on lehmää lypsämään, Niin anna hälle ruokaa suuhun!"