Ei nytkään ensi-aluksi pitäisi muuta kuin uhkailla: vasta kun se keino nähdään riittämättömäksi, kurittakoon mies vaimoansa, mutta salaa:
»Neuvo nelisnurkkaisessa,
Älä nurmella nukita!
Kuuluisi kumu kylähän,
Naisen itku naapurihin».
Ei myös saa sivaltaa kasvoille, ettei jäljet jäisi näkyviksi:
»Nauraisi kyläiset naiset:
Onko tuo sodassa ollut?
Vai susiko sulhasena,
Karhu kanssakumppalina?»[159]
Koska näin molemmat aviopuolisot ovat saaneet tarpeelliset neuvot ja varoitukset ohjeekseen elämän tielle, ei ole enää muuta kuin lähtö edessä:
Erotuopit tyhjettynä,
Kohti korjat käännettynä,
Päin ulos, perin tupahan.
Hellästi kiittää nyt morsian jäähyväisissään kotiväkeä, erittäinkin vanhempiansa, kaikesta hänelle osoitetusta rakkaudesta. Tänä tärkeänä hetkenä valtaa hänet myös muisto kaikista noista rakkaista kasvinpaikoista, joilla hän on lapsena leikkinyt, joita impenä ihastellut. Vielä viimeisen jäähyväis-sanan heittää hän niille, jokaista erittäin mainiten nimeltänsä:
»Jää nyt, pirtti, terveheksi,
Pirtti lautakattoinesi!
Jääpä piha terveheksi,
Piha pihlajaisinesi!
Jätän kaikki terveheksi
Maat ja metsät marjoinensa,
Kujavieret kukkinensa,
Kankahat kanervinensa,
Järvet saoin saarinensa,
Syvät salmet siikoinensa,
Hyvät kummut kuusinensa,
Korpinotkot koivuinensa!»[160]
Odottavalle Ilmariselle käypi kuitenkin tämä sydämen kyllyydestä virtaava tunteitten tulva jo pitkäksi. Väkevällä kädellä koppaa hän nuorikon rekeensä, helähyttää virkkua helmiruoskalla ja matkii morsiamen sentimentalisia jäähyväisiä pienellä, mestarillisesti humorillisella pilapuheella:
»Jää hyvästi, järven rannat,
Järven rannat, pellon penkat,
Kaikki maassa marjan varret,
Marjan varret, heinän korret,
Pajupehkot, kuusen juuret,
Lepän lehvät, koivun kuoret!»