Jotta kirkko kiitteleisi,
Kaikki kansa katseleisi;
Paras on pappi kirkossahan,
Minä vieläkin parempi.
Silloinkin kun Neitsyt Maarian nimi puuttuu, on lemmennosto-runoilla enimmiten selvästi kristillinen leima, kuten seuraavassa:[174]
Nouse lempi liehumahan,
Kunnia kupahumahan,
Yli kuuen kirkkokunnan,
Yli seitsemän pitäjän.
(Tai: Yli kappelin kaheksan.)
— — —
Kun mä taitan taikavastan,
Lempivastan liekahutan,
Justihin Juhannus-yönä,
Pienen Pietarin välillä;
Mik' on lehtien luku,
Niin on luku sulhasien j.n.e.
Yllämainitut Helka-virsien säkeet selvästi osoittavat, että laulajaneitoset, sen yleisen siunauksen ohella, jonka Helan huutamisesta uskoivat maan kasvulle olevan, itselleen vielä erikseen toivottivat lempionnea. Ja miksi eivät olisi sitä toivoneet? Esiintyiväthän he keskellä kukkivaa luontoa, lehviä ja kukkasia kantaen, itse kukkeimmassa ijässään ja äänen heleinnä kaikuessa.
Helka-virsien viimeiset säkeet kuuluvat:
Jeesuksen jätän sijahan',[175]
Maarian hyvän majahan',
Hyvä on toiste tullakseni,
Parempi palatakseni,
Ennen tehdyille teloille,
Aiotuille anturoille.
Kenenkä telat tekemät,
Kenenkä anturat alomat?
Jeesuksen telat tekemät,
Maarian anturat alomat.
Ylläolevia säkeitä on Lönnrot Kantelettaressaan koettanut sovittaa Annikaisen virteen, jolloin ne saisivat melkein pilkallisen merkityksen: Kesti heittää petetylle neidolle valepyhät jäähyväiset ja lupaa palata takaisin entistä suhdettansa jatkamaan.[176] Mutta kaksi kaikkein viimeistä säettä osoittavat sovituksen peräti mahdottomaksi.
Laulajain, hurskasten katolisten neitosten, omaksi lausumaksi sitävastoin hyvin soveltuu ajatus: "Jumalan haltuun! Näkemään asti! Tulemme toistekin pyhäkulkueessa samaa tietä, jota Jeesus ja Maaria ovat edellämme kulkeneet."
Tämän vähäisen loppuvirren ensimmäiset säkeet ovat idempänäkin säilyneet. Sakkulassa tiedetään lauletun häiden lopussa:[177]
— — —
Jätän tänne jäähyväiset,
Jätän Jeesuksen sijahan,
Maarian tähän majahan.