5. Myös kansa väittää, että juhla on ollut olemassa "maailman alusta" tai ainakin kylän perustamisesta saakka.
6. Se kansan käsitys, että pellot lakkaavat kasvamasta, jos näitä menoja ei ylläpidetä, viittaa pakanuuden aikuiseen kevät-uhrijuhlaan maanviljelyksen menestykseksi.
Viimeksi mainittua väitettä kuitenkin vastustaa t:ri Niemen tiedonanto toisesta epäilemättömästi katolisaikuisesta ja papiston toimeenpanemasta juhlakulkueesta meidän maassamme. Oravaisissa Pohjanmaalla muistellaan olleen tapana hyvän vuodentulon saavuttamiseksi kulkueessa kantaa ympäri pitäjän entisessä kirkossa säilytettyä pyhän Martin kuvaa, silloin kun lähinnä olevat pellot olivat kylvetyt, samalla messuten ja litaniaa laulaen.[181] Aivan luonnollista onkin, että katolisena aikana, yhtä hyvin kuin pakanallisena, maata viljelevän kansan pyhät menot etupäässä tarkoittivat maankasvun menestystä. Huomattakoon tässä yhteydessä myös pieni piirre eräässä Mataleenan virren tanskalaisessa toisinnossa, joka päättyy säkeihin:[182]
Mataleena nyt istuvi taivaassa,
Ja rukoilee kaikkien puolesta:
Jyvän puolesta, joka on oraana,
Että hyvin se kasvaisi pellolla j.n.e.
Mitä tulee kansan omiin arveluihin juhlastansa, niin on huomattava että kansan muisti tapahtumien suhteen yleensä rajoittuu pariin, kolmeen sataan vuoteen ja että se etenkin kaukaisempiin ajanmääräyksiin nähden on pettäväinen.
Yhtä vähän luotettava on 1700 luvun papiston käsitys siitä, mikä on pakanuudenaikuisena pidettävä. Että he selvästi katolisiakin muistoja vainosivat muka "pakanallisina", on aivan ilmeistä. Tähän nähden myös vaatimus, että Helka-juhlan pitäisi olla yleisemmin säilynyt, ollaksensa kirkon synnyttämä, kadottaa merkityksensä.
Samoin raukeaa kysymys, miksi ei kirkkoa lähempänä olevassa Huittulan kylässä ole Helan huutamisen tapaa säilytetty. Ettei sekään aikoinaan liene aivan osaa-ottamaton ollut, osoittanee kukaties Lönnrotin kuulema sananlasku, jossa Ritvalan Helka ja Huittulan vainio rinnatusten mainitaan.
Ritvalassa vietetyn juhlan katolista alkuperää ei myöskään vastusta, että sen virret ovat kansanrunoja. Milloin kansan keskiaikaisissa pyhäkulkueissa sallittiin ottaa osaa lauluun, sai se laulaa omalla kielellään ja omia sävelmiään. Läheisenä esimerkkinä kansanlaulun käyttämisestä rukouksenkin tavoin mainittakoon pyhän Yrjänän virsi (sancti Örjans visa), jota Ruotsalaiset lauloivat ennen Brunkebergin taistelua 1471; siinä voitettuaan Tanskalaiset Sten Stuure vanhempi vielä rakensi pyhälle Yrjänälle erityisen alttarin Tukholman Isoonkirkkoon 1488.
Mutta pääasia on, että Helka-juhlan menoihin on jäänyt kirkollinen leima. Sitä eivät todista ainoastaan alku- ja loppusanoihin jääneet viittaukset: "Jumalan joukossa" kuljettamisesta, "Jumaloihin menosta", kukkien siroittamisesta ja tuomen lehvien taittamisesta, joita on edellä koetettu selittää, vaan ennen kaikkea niinkuin professori Eliel Aspelin on suullisesti huomauttanut, itse juhlan menoissa kulkueen edestakaisin käydessään muodostama risti.
Mutta, muistuttaa t:ri Niemi, mitenkä on tältä kannalta käsitettävä se, että juhlakulkue lopulta nousee mäelle kokkoa polttamaan yötä vasten? Kirkkoko olisi ohjannut kansaa mäille, joilla juuri pakanuudenaikuiset pyhät paikat sijaitsivat? Tähän voi tosin huomauttaa, että katolinen kirkkokin mielellään valitsi näkyviä paikkoja kappeleitansa ja ristinkuviansa varten. Vaan myönnettävä on, että Hela-valkeitten polttaminen — vaikkei sitä vielä ole perinjuurin tutkittu — hyvin saattaa olla pakanuuden ajoilta johtunut tapa.