Viimeksi on huomattava nimitys: Elina emäntyeni, myös hyvä, puhas tai pyhä emäntä eräässä Länsi-Inkerin runossa. Siinä kerrotaan, mitenkä uros umpiruotsalainen tai saksalainen kosii Konnun tai Kalaniemen neitoja ja saa vastaukseksi:
Tapa nainen ennen naitu,
Tapa entinen emäntä!
Hän löytää vaimonsa saunassa ja käskee tämän valmistautua kuolemaan; ei kuitenkaan surmaa polttamalla, vaan mestaamalla. Kun hän sen jälkeen menee samoja neitoja uudestaan kosimaan, saa hän heiltä ehdottomasti kieltävän vastauksen:
Tapoit naisen ennen naiun,
Taiat tappaa minutkin.[271]
Sama runo on muutaman Suomen Karjalaan kulkeutuneen toisinnon mukaan, vaikka ilman naisen nimeä, painettu Kantelettareenkin otsakkeella "Hannus Pannus" (III. n:o 16).
Tällä runolla ei kuitenkaan ole Elinan surman kanssa asiallisesti yhteistä muuta kuin naisen surma, toisella tavalla sekin suoritettu; itse aihe ynnä loppuponsi eriävät tykkönään.[272] Tuskin siis voinee muuta olettaa, kuin että nimi Elina on alkusoinnun vaikutuksesta liittynyt sanaan emäntä.[273]
Samoin tavataan vielä kaukana Vienan läänissä muutamassa loitsuluvussa:[274]
Elina metsän emäntä.
Mutta niin viehättävältä kuin tuntuisi ajatus, että Laukon "paras prouva" yhä eläisi hyvänä metsänhaltijana Venäjän-Karjalaisten mielikuvituksessa, ei siitä voi kiinni pitää. Eikä tarvitsekaan; sillä Vesilahdella sepitetyn ja säilytetyn kansanrunon kautta on Elina rouvan muisto jo saanut pysyväisen paikkansa sivistyneen Suomen kansan historiallisessa ja runollisessa tietoisuudessa.
4. Kaarle herttua.