3. Anteruksen runo.
Taneli Juslenius maisteriväitöksessään Ahoa vetus et nova v. 1700 kehuu Turkua ikivanhaksi kaupungiksi ja mainitsee muun muassa todisteeksi, että siinä myös alusta alkaen on ollut koulu, erään vanhan runon.
Anderus Pyhäjoelda,
Pyhäjoen poica pyhä,
tuli Coulusta cotia.
Äiti kysyy: "mitäs poican cotia tulit?
ongo Coulu cohdallansa,
Turcu Uusi toimesansa?"
Poika vastaa tulleensa kotiin aikeessa noutaa vaimo Kokemäeltä. Äiti ensin epää, peläten hänen saavan sieltä rukkaset, niinkuin jo ennen muutamat Ruotsin ritarit sekä Pohjanmaan pohatat. Vaan pojan vakuuttaessa tytön olevan hänelle suosiollisen, äiti lopuksi suostuu. Nyt hän varustetaan hevosilla, palvelijoilla sekä aseilla, muun muassa seitsemällä kilvellä.
Yljän Kilpi Cullan kijlsi, caicki muut hopian hohdit.
Näin nuori herra menee matkaan ja otetaan hyvin vastaan. Mutta tuskin on läksijäiset pidetty, niin morsian kuolee, jättäen kotiin palautuvalle Anterukselle myötäjäisten asemesta suuren surun.
Kauan aikaa luultiin tämän runon ijäksi päiväksi vaipuneen unohduksiin. Kuitenkin se jo keskipalkoilla viime vuosisataa oli Inkerinmaalla useamman kerran muistiinpantu, vaikka se vasta 1880 luvulla tuli keksityksi käsikirjoituskokoelmia tutkittaessa.[476] Sittemmin on Varsinais-Inkeristä saatu vielä monta kirjaanpanoa. Huomattava on, että runo Anteruksesta aivan samoin kuin Turun tienoilla todistettavasti sepitetty Annikaisen virsi on itäisemmässä osassa Varsinais-Inkeriä runsaimmin ja paraiten säilynyt. Erittäin Anteruksen runoon nähden, josta Länsi-Inkerissä on vaan muihin runoihin sekaantuneita katkelmia ja pohjoisempana Inkerissä sekä Suomen puolella aivan yksinäisiä säkeitä tavattavana, on enemmän kuin merkillistä, että sen viimeisenä säilytyspaikkana ovat Pietarin hälyisäin huvilakaupunkien Peterhoffin (Kuusojan) ja Oranienbaumin (Kaarastan) viereiset takamaat. Ei pääkaupungista leviävän jättiläisliikkeen kohina eikä rantaa vastapäätä olevan Kronstadtin linnan meluisa läheisyys ole voineet vaientaa suomalaista runolaulua, joka siellä vielä tänä päivänä kajahtelee heleämpänä kuin Suomen ja Venäjän Karjalan syrjäisillä salomailla.
Tosin emme Hevaan puolellakaan tapaa Anteruksen runosta aivan eheätä ja sekoittumatonta kappaletta. Mutta vertaamalla keskenänsä lukuisia kirjaanpanoja, jotka toisiansa täydentävät, sekä eroittamalla vieraat ainekset voimme saada jotenkin täydellisen käsityksen runosta, siinä muodossa kuin se Länsi-Suomesta Karjalan kannaksen kautta Inkerinmaalle, arvatenkin 1600 luvulla, levisi.
Runon alkuosasta painettakoon rinnan kaksi kappaletta, joissa toisessa Anteruksen koulusta kotiin tulo ja toisessa hänen komea varustautumisensa on johdantona.[477]
Antero Ylimö[478] poika,
Ylen mies on ylen hyväinen,
Ylempäisen miehen poika.
Oli koulussa kovassa,
Tuli koulusta kotihin,
Istui raisusti rahille.
Kysytteli, kannoitteli:
"Hoi mun ehtoisa emoni!
Nyt sain rahoja paljon.
Vai ostan pyhäisen pyssyn?"
Kielsit isot, kielsit emot,
Kielsit vellot keskimmäiset.
Kielsit nuoremmat sisaret:
"Pyssy pillaista tekevi,
Sata miestä saattelevi,
Tuhat miestä turmajavi."
Ylen mies ylen hyväinen,
Otti mielen mielehensä:
"Vai menen Konnulta kosihin,
Kalonniemen neittä nuorta?
Kalonniemen neito nuori,
Aivan nuori ja verevä."
Kielsit isot, emot j.n.e.
"Älä mene, et sinä saa!
Vasta eilen kosjot käivät,
Toiset kosjot tänä päänä.
Käivät kuptsat Kuusojalta,
Uuenlinnan isvossikat,
Pienet herrat Petteristä.
Ei se mennyt noillekana,
Ei tule sinullekana."
Toki meni, ei totellut
Ajoi vasten, ei varannut,
Ajoi vasten vastuksia,
Kohti miehiä kovia.
Sai hän neien saaneheksi,
Morsiamen tuoneheksi.