Tätä jälkimmäistä vastaa Inkerin puolella tinaisten ja vaskisten naulojen sulattaminen kirstun kannelta. Ensi silmäyksellä ei molempien muodostuksien välillä tosin luulisi mitään yhteistä löytyvän. Mutta on otettava huomioon, etteivät inkeriläisessä ole pääasiana nuo metalliset naulat, jotka joskus muussakin yhteydessä esiintyvät; niinkuin seuraavassa läntisimmän Inkerin runossa, tytöstä emonsa haudalla:[242]
"En voi nousta, en ylene,
Jo se on kirstu kiinni pantu,
Tinanauloin tippaeltu,
Vaskinauloin nappaeltu;
Kivi on suuri kirstun päällä,
Paasi on paksu pään alla."
Pääpaino on auringon sulattavalla vaikutuksella, ja se piirre on säilynyt myös muutamassa Itä-Karjalan toisinnossa:[243]
Uinota parvi pakanan
Sulaele suuret kivet,
Polttele paksut parret,
Luojan hauan partahalta.
Viimeksi mainitun muodon alkuperäisyyden vahvistaa vielä sen ilmaantuminen Vienan läänissä, niinkuin kohta saamme nähdä.
Ensin on meidän kuitenkin tarkastettava eräitä katkelmia, joita välisellä Ilamantsin runoalueella on säilynyt. Mekrijärven Simana Sissosen muistelema sotaloitsu alkaa säkeillä:[244]
Paista hetti heltiästi,
Himmerkki hyvin hiota,
Nukutteles nuija joukko,
Painata pakanan kansa,
Miehet nuoret miekoillehen,
Vanhat keihäsvarsillehen.
Myös Sampo-runon yhteydessä hän välistä lauloi, mitenkä:[245]
Itse vanha Väinämöinen
Nukutteli nuoren joukon j.n.e.
Niinikään luetaan muutamassa Ilamantsilaisessa ampijaisen synnyssä:[246]