— — —
Siitä syntyi ampijainen,
Paha lintu paisuttihen.
Maahan miekat, maahan miehet,
Maahan nainehet urohot,
Sotaväki syrjällehen!
Nukuttele nuiva joukko,
Painele väki pakana,
Nuoret miekkojen nojahan,
Vanhat keihäsvarsillehen,
Pirut piilinsä nenähän,
Ampujat äkämihinsä.
Samoin kuin ennen huomautettu jälki Tapanin virttä Ilamantsissa, todistavat mainitut Luojan ylösnousenta-virren säkeet selvästi, että muitakin Luojan virren osia on täällä ja yleensä laajemmalla alalla Itä-Suomessa aikoinaan laulettu.
Viimeisessä Luojan virren säilytyspaikassa, Venäjän Karjalassa, kohtaamme runon jotenkin samanlaisena kuin Suojärvellä. Eheimpänä sen on tallentanut Latvajärven Arhippa, ainoa joka Luojan surma-virttä Neitsyt Maarian virrestä eriksensä esitti. Lönnrotille hän kuitenkin lauloi ainoasti alun tätä runoa:[247]
Aina muita muistollahan,
Vaan ei tuota milloinkana,
Milloinkana, kulloinkana,
Suurta surmoa Jumalan,
Katomusta kaikkivallan,
Kuin on Luoja kuoleteltu,
Kaotettu kaikkivalta,
Sa'an keihään kärellä,
Tuhannen kärellä miekan.
Sitten eksyy esitys muualta lainattuun keihään kuvaukseen. Mutta Cajanille ja Castrénille Arhippa muisti tämän jälkeen palata takaisin runon ladulle ja jatkaa:[248]
Kuin on Luoja kuoletettu,
Kaotettu kaikkivalta,
Kivet alle kiusattuna,
Kivet alle, paaet päälle,
Someret syäntä vasten.
Päivyt armas aurinkoinen
Lenti päätönnä kanana,
Puonna siipi siuvotteli,
Luojan hauan partahalle,
Itkeä tihustelevi:
"Nouse Luoja kuolemasta,
Herra hauasta hereä!
Elikkä tulen minäkin,
Kerallasi kuolemahan,
Kanssasi katoamahan."
Niin sanovi suuri Luoja,
Puhuvi puhas Jumala:[249]
"Ei ole täältä nouseminen,
Niin kuin sieltä toivominen,
Kivet on alla, paaet päällä,
Someret syäntä vasten.
Sä päivyt, Jumalan luoma!
Lennä päätönnä kanana,
Puonna siipi siuvottele,
Siallesi entiselle,
Paikallesi muinoiselle.
Paista hetki heltehestä,
Toinen himmestä hiosta,
Kolmansi koko terältä.
Nukutteles nuiva joukko,
Paineles pakana kansa,
Nuoret nuolensa nojahan,
Vanhat keihäsvarsillehen."
Päivyt armas aurinkoinen,
Hyvä kielas käskeäkin,[250]
Sekä lensi jotta joutui
Siallensa j.n.e.
Paistoi hetken j.n.e.
Nukutteli nuivan joukon,
Paineli pakanan kansan j.n.e.
Silloin meiän suuri Luoja,
Nousi Luoja kuolemasta,
Herra hauasta heräsi,
Kivet silloin kielin lauloi,
Paaterot sanoin pakasi,
Joet liikkui, järvet järkkyi,
Vuoret vaskiset vavahti.[251]
Kaikissa muissa Venäjän Karjalan kappaleissa Luojan ylösnousenta liittyy Lapsenetsintä-virteen. Kumpaisessakin tavattava "päivä" on tarjonnut yhdistyskohdan. Että runomme sen kautta on typistynyt, on itsestään selvää. Johdanto on täytynyt jättää kokonaan pois[252] ja kertomus hautauksesta sovittaa päivän vastaukseen Neitsyt Maarialle, jonka suuhun tavallisesti, ettei kertomus katkeaisi, on pantu kehoitus päivälle paistamaan. Toinen Lönnrotin Latvajärvellä muistiinpanema kappale siten kuuluu:[253]
"Jo tieän poikuesi.
Hakattuna on, hauattuna,
Vuoret päälle vaaittihin,
Kivet päälle kiusattihin."
Neitsyt Maaria emonen:
"Oi päivyt, Jumalan luoma!
Lennä päätönnä kanana,
Siallesi entiselle,
Paikallesi muinallesi.
Paista päivä heltehestä,
Toinen himmestä hiota,
Kivet suolaksi sulata,
Kalliot vaaheksi valuta."
Päivyt lenti j.n.e.
Mutta mukautumaton piirre on vielä päivän lentäminen "entiselle" paikalleen, ilmeisenä jälkenä siitä että oli ennen lentänyt alas Luojan haudalle. Tämäkin kohta on sitten korjattu esim. seuraavalla tavalla.[254]