10. Luojan surma-virren laajennus Suomen itäisimmässä Karjalassa.
Suomen Itä-Karjalassa, niinkuin olemme nähneet, ei Tapanin virrestä löydy jälkeäkään, ja Neitsyt Maarian virren kappaleet ovat siellä osaksi kadonneet, osaksi harvinaiset tai muihin yhteyksiin eksyneet. Päin vastoin kolmas Luojan virren osista, Luojan surma-virsi, on siellä sekä runsaasti että hyvin edustettuna. Ja sitä on vielä koetettu edelleen kehittääkin.
Suomen itäisimmässä Suojärven pitäjässä löytyy keskellä saloa Maanselän rinteillä yksinäinen Kotajärven kylä. Suojärven eteläpäästä, jonka vasta nykyisin rakennettu neljättä peninkulmaa halki soiden suoristava maantie yhdistää lähimpään kylään Suistaman puolella, on vielä astuttava parin peninkulman pituista jalkapolkua. Tien löytämiseksi ei opasta kaipaa, vaikka koko välillä on vain yhdessä kohti ihmisasumus eikä vastaantulijoista toivoa, sillä muuta polkua ei haaraannu sivulle uralta, joka tuopi ja viepi tuohon umpisopukkaan. Yksinkulkijasta tuntuu ikäänkuin vaeltaisi tarujen Tapiolassa, ja mesikämmenen tielle jättämät jäljet hänelle havainnollisestikin osoittavat, ettei metsän kuningas asusta aivan kaukana. Vihdoin iso, aukea halmemaa ilmaisee karjalaisen — ensi tunnelmassa sanoisi: kalevalaisen — kylän löytyvän tässä korven kätkössä.
Kotajärvellä on myös Luojan surmavirsi saanut viimeisen tyyssijansa Suomen rajojen sisäpuolella. Että tämä Itä-Karjalaan saapuessaan heti sinnekin on tien osannut, todistaa ennen huomautettu alkuperäinen piirre päivän sulattavasta vaikutuksesta Luojan haudan päällepainoksi pantuihin kiviin, joka ainoasti siinä paikassa mainitulla alueella on säilynyt.
Vaan lisäksi on Luojan surma-virsi Kotajärvellä saanut useita vallan uusia lisäyksiä. Muuallakin Suojärvellä on mainitun virren runomitta, itäsuomalaisten kielimuotojen vaihtuessa yhä enemmän aunukselaisiin, jo monessa kohdin rikkoutunut, niin että se paikoitellen lähenee suorasanaista esitystä. Siitä syystä ei ollut enää vaikea tähän yhdistää semmoisiakin tarinoita, joilla ei alkuansa ollut minkäänlaista runomittaa, sovelluttamalla niihin jonkinlaista poljennontapaista.
Maisteri Hj. Basilier, joka talvella 1884 kirjoitti muistiin Luojan surma-virren Kotajärvellä, huomauttaa, että alku siihen osattiin vain suorasanaisessa muodossa, ja että laulaja ynnä eräs toinen vanhempi vaimo esittivät sen seuraavin piirtein.[332] Muutamalle tsaarille syntyy Iuta poika. Vanha ukko tulee katsomaan lasta: "lapsi tämä hyvä, vain merkit eivät ole hyvät." Sen tähden tsaari panee lapsen tynnöriin ja työntää mereen. Kauan kuplittuaan Iuta lopulta sortuu pakanamaahan toisen tsaarin luo, joka hänet ottaa omaksi lapsekseen, kun on ylen kaunis katsoa. Jäljestäpäin syntyy kuitenkin tsaarinnallekin poika, jota koulutetaan Iutan kera. "Shkolassa" Iuta tappaa kasvatusveljensä ja pakenee, osuen takaisin syntymämaahansa. Siellä kun kerran menee hedelmiä varastamaan puutarhasta, jota tsaari itse vartioitsee, tulee tietämättään murhanneeksi oman isänsä. Murhaajaa tuntematta leskitsaarinna valitsee miehekseen Iutan hänen muhkean muotonsa tähden. Vasta yhdeksäntenä päivänä hän rupeaa tiedustelemaan tämän elämänvaiheita. Seurauksena on, että Iutan taas täytyy paeta. Hän joutuu nyt Vapahtajan luo, joka säälistä ottaa hänet opetuslapsekseen.
Opetuslapsena ollessaan, jatkuu kertomus, Iuta kerran menee pakanain linnaan, jossa juuri sattuu olemaan "praasnikka" eli juhlanvietto. Täällä Iuta humaltuu ja pettää Vapahtajan. Hädän tullessa jättävät hänet muutkin opetuslapset. Pakanat nyt ottavat Vapahtajan kiinni, rääkkäävät kuolijaaksi ja vihdoin hautaavat, niinkuin virressä kuvataan. Ylösnoustuansa tahtoo hän ottaa Iutankin, samoin kuin muut, uudestaan opetuslapsekseen, vaan tämä lähtee järven yli pakoon ja hukkuu.
Edellinen osa kertomusta on selvästi suorasanaista satua, venäläisen kansantarinan välityksellä muodostunutta vanhasta legendasta, jossa sekä raamatullinen kertomus Mooseksen lapsuudesta että kreikkalainen taru onnettomasta Oidipous-kuninkaasta ovat Juudas Iskariotin nimelle sovitetut. Tämän legendan mukaan, joka oli länsimaillakin keskiaikaisissa käsikirjoituksissa ynnä uudemman ajan kansankirjasissa yleisesti levinnyt,[333] oli Juudas varakkaan juutalaisen poika ja joutui arkkuun pantuna Skariot nimiselle saarelle, jonka kuningatar hänet korjasi. Kasvatusveljensä surmattuaan pakeni Juudas laivalla Jerusalemiin, missä pääsi Pilatuksen palvelukseen. Puutarhavarkaus, joka aiheutti isän murhan, tapahtui Pilatuksen mieliksi, ja palkinnoksi tämä sitten naitti hänelle rikkaan lesken. Mutta jälkimmäisen osan yritti samana kesänä kolmas 50 vuotias nainen tämän julkaisijalle runomitalla esittää yhdessä jaksossa Luojan surma-virren kanssa. Hän sanoi oppineensa omilta vanhemmiltaan ja saneli sen pyynnöstä myöhemmin vielä kerran vähäisillä lisäyksillä ja vaihdoksilla.[334] Murteellista äänneasua kirjakielelle sovittaessa on pitänyt hakasiin panna ne muunnokset, joiden kautta tavuitten luku säkeessä lisääntyy, ettei runopuku tuntuisi vielä vaillinaisemmalta kuin mitä se on; huomattava on niinikään, että illatiivi murteessa päättyy h-äänteesen eikä pitkään vokaaliin, esim. Myndäh (= Myntään), joten myös runomitta kevenee.
Neitsyt Maaria emonen on,
Pyhä on piika taivollinen;
Maariass' on maan alku vai,
Luojass' on maan synty vai,
Luojako maall' on ensin syntyi,
Kasvatti Maaria poikaansa,
Kaksikymmentä kaksi vuotta.
"Hoi maammoni kantajani,
Armas maion antajani!
Työnnäpä minut maan käyntään."
— "Kuinpas minä sinut työnnän?"
— "En minä yksin lähe.
Otan 10 braatjaa joukkoon,
Yhestoista itse lähen,
Kahestoista Iuda lähtee."
Lähteepä Luoja maankäyntään,
Pitkin maita matkailemaan,
Poikki sois[ta] polvittelemaan.
Matkaa Luoja joukon kanssa,
Suurell' on suol[la] matkaellaan.
"Elkää braatjat matkaelko!
Taivahalliset kellot kuuluu,
Nyt on tässä praasniekka."
Ruvetaan he praasnuimaan,
Tulipa heille leivän loppu.
"Kuka täs[sä] nuorin, kuka täs[sä] kierin,
Kuka menee leivän käyntään."
Iudapa sanoi ensimmäiseksi:
"Minä lähen leivän käyntään."
Hänpä se puuttuu
Hiitolaisien linnakuntaan.
Hiitolaiset häl[tä] kysytään:
"Mitäpä sinä tänne kävit?"
— "Minä tulin leivän etsoon."
— "Emmepä nyt leipää myö,
Ennen puolta päivää vai,
Myöskin meill' on praasniekka."
He ruvetaan toimittamaan:
"Mikä sinä miesi, kuka sinä miesi?"
— "Minä olen miesi Maarian pojan joukkoa."
— "Mittuinen on Maarian poika?"
Hälle ryypyt ryyppäytetään,
Häntä vielä ruuatetaan,
Jopa Iuda vesseltyypi.
"Minpä maksaa Maarian poika?"
— "30 kultarahaa."
Häl[le] rahat annetaan vai,
Häl[le] leipää myyään vielä.
"Tulkaa te vai kestiin kohta,
Tulkaa nouseval[la] netälil[lä],
Neljän päivän (torstain) ja
Puolen päivän aikaan tulkaa!"
Ruvetaan neljän päivän
Puolen päivän aikaan syömään.
Luoja virkkoi:
"Nytpä meiän joukoss' ismen (petos)."
Iuda kysyi ensimmäiseks:
"Kuka täss' ismenän piti?"[335]
— "Oota kotvan aikaa menee."
Syötiin he kotvanen vai,
Syntyipä se kohu suuri.
Katsoo Maarian poika,
Jopa Hiitolaisien komannot tullaan.
Iuda pakoon sauvahtihen.
Luoja avas' ikkunan i:
"Syöntä aika on rauha aika."
Hän kun puhalti pihalle,
Hiitolaiset polvillehen.
Vielä syötiin vero eelleen.
"Hoi nyt sinä Maarian poika!
Emmepä me sinust' eroo."
— "Oha braatjat, oottakaa,
Ottakaa vain puoli tiimaa,
Ettekä te mene minun tuntijaksi,
Ettekä te mene minun tietäjäksi."
Tulipa heil[le] veron päättö,
Avas Luoja ikkunan i:
"Mitä lienette tahtonut,
Saatte tulla nyt jo tupaan."
Tultiin Hiitolaiset tupaan:
"Kuka täss' on Maarian poika?"
— "Minä olen Maarian poika."
Ruvettiin häntä lyömään,
Kenpä pistää, kenpä iskee.
(Tähän liittyy kertomus sokeasta ukosta, joka Luojan
verestä saa näkönsä).