A. Hoppõn iks härgä sõimas:
"Kos sa astut akkanmago,
Kos sa kõnnit kõlgaskõttii?"[372]
Härgä taitsõ vasta lausta:
"Oh sa hoppõn kaarakõttu!
Ku sa hoppõn koolõnotõ,
Pereh ikkõ pingi pääl,
Latsõ ikkõ lavva man:
Tulõ valda varõsit,
Kats hulka kaarõnit,
Kyik vierva hobõsõ verele.
A ku ma härgä tappõta,
Odasarvõ ärr hukkata,
Liha mul lipsa lõigutas,
Veri toobõ mõõdõtas:
Pereh lauli pingi pääl." —
B. Hobu, härga tapelesid,
Tõine tõistä sõimelesid.
Hobu ütel ärjalegi:
"Oh sina vana tõlguskõhtu!"
Härga mõistis, vasta kostis:
"Oh sina vana pebre p—!
Sest sind heinul söödetakse,
Et sind suanil sõidetakse, —
Kui sina ära sureksid."
Siis on kikkis koera kärvad,
Itsikul hundi igemed,
Vahtivad Viru varesed
Kui mind ära tapetakse,
Pea saab Pärnu päilikule,
Veri mull toobil mõedetakse,
Liha lipsa lõigatakse,
Sarved Soare junkurile.
Tämäkin osa Jeesuksen laulua on epäilemättä tullut Setukaisille lännempää aikoinaan katolisuskoisilta Virolaisilta. Yhteinen hevosen ja härän vastakohta on aiheuttanut kahden runon yhdistämisen, alussa aivan irtonaisesti perätysten, vaan vähitellen kiinteämmin. Hevosen ja härän välinen suukopu on ensiksi muutettu Jeesuksen molemmille lausumaksi tuomioksi; sitten on myös lisään tulleelle kirkolle pitänyt keksiä vastaava rangaistus ja viimeksi on kutakin koskevat lausunnot hajoitettu asianomaisille paikoilleen, niin että ne välittömästi seuraavat Jeesuksen keskustelua itsekunkin kanssa.
Mainitut lisät poistettua jäävät runon juoneen kuuluviksi seuraavat piirteet: Jeesus ja Maaria vaeltavina pitkin jokea — hevonen ja härkä joen äyräällä olevalla kyntömaalla[373] — pyyntö kantamaan yli joen — hevosen kieltäytyminen ajan puutteen ja väsymyksen[374] perustuksella — härän epäröiminen sen johdosta, että hänen niskansa ja sarvensa ovat pilalla, edellinen joskus nimenomaan ikeessä[375] särkynyt — näiden kultaaminen ja hopeoiminen — sekä viimein yli vienti.
Sama legenda tunnetaan muualla Virossa yleisesti suorasanaisena satuna. Muutamassa varsinais-virolaisessa kirjaanpanossa se kerrotaan seuraavasti.[376] Hevonen ja härkä söivät joen äyräällä. (Toisessa saman seudun kappaleessa selitetään, että isäntä oli heidät päivällisen ajaksi valjaista irti päästänyt.) Jeesus saapui heidän luokseen ja pyysi hevosta viemään yli joen. Hevonen vastasi: "minulla ei ole aikaa, minun täytyy syödä vatsani täyteen siksi kuin minut jälleen valjastetaan." Mutta härkä otti Jeesuksen selkäänsä. Silloin Jeesus kirosi hevosen: "sinä saat paljon syödä, vaan et tule koskaan ravituksi." Ja härälle siunaten sanoi: "sinä saat vähän syödäksesi, kuitenkin olet aina kylläinen." (Mainitussa toisinnossa: "sinun pitää olla ennen syönyt ja levännyt kuin isäntäsi.")
Että tämä katolisperäinen tarina on saanut runomuotonsakin jo ennen Setukaisten luokse saapumistaan, todistaa miehensätappajan Maien runoon hänen piilo- ja pakoehdoituksiensa joukkoon toisinaan eksynyt kappale, esim.[377]
Mai läks ärga palveelle:
"Oh ärga, avita minda!"
Ärga kuulis, kostis vasta:
"Tule mino turja peale,
Istu ikke nuki peale;
Ma viin sind läbi vedeja,
Kannan mere kaldaasse."
Tai: Maie härgada paluma:
"Oh härga, avita minda!"
Härga varsti vasta kostis:
"Kuda ma sino avitan?"
Härg võttis Maie sarvedelle,
Viis tema järve roogodelle.
Siitä että mainittu Setukaisten Jeesuksen laulu on useammasta runosta kokoonpantu, voi jo päättää, että sen johdantokin on eri runoa. Se näkyy etenkin toisesta näytteen suomennoksessa käytetystä runosta (B), jossa Jeesuksen kertosanana alussa ei ole itse Maaria, vaan Maarian poika eli lapsi, ja jossa vielä Jeesuksen haudasta on puhe.
Kuului, jo on Jeesus kuollut,
Maarian poika maahan viety,
Syvä hauta kaivettuna
Rautalattia rakettu.
Jeesus poika surmatahan,
Maarian lapsi haudatahan.
Vaan ei hautoa hakata,
Lyödä rautalattiata,
Jeesusta ei kuoleteta,
Maariata(!) maahan viedä.