Lappalainen oli tarkka ampumaan. Pienestä lapsesta hän jo jännitteli jousta ja palttinapalanen oli palkintona sille, kuka paraten pilkkuun laski. Pojat ja tytöt tätä harjoittivat kilvan, ja vaimot eivät olleet huonompia metsänkävijöitä kuin miehetkään.
2. Kuningas Maunu Ladonlukko ja Pirkkalaisseuran synty.
Muutamia vuosikymmeniä Birger Jaarlen retken perästä tuli hänen poikansa Maunu Ladonlukko Ruotsin kuninkaaksi. Tämä kohta alkoi miettiä, millä keinoin myös saisi Pohjanmaan ynnä Lappalaiset valtikkansa alle. Sotaretkellä ei heitä käynyt kukistaa; sillä heillä ei ollut vakavia asuntoja taloissa ja kylissä, ja tavoitappas kiinni kansaa, joka yhä muuttelevi saloissa ja korvissa. Jos heitä mieli saada alamaisiksensa, ei ollut muuta kuin istutella uutisasukkaita heidän maahansa, niin että heitä likeltä voi pitää silmän alla. Sen nähden Maunu itse ei lähtenytkään sotaan heitä vastaan, vaan julisti sen lupauksen, että ken saattaisi Lappalaiset Ruotsin kruunun alle, se omanaan ne saisi pitää. Ainoasti joku määrä nahkakihtelyksiä piti siitä vuotuisesti maksettaman kruunulle.
Tämä kehoitus ei ollut turhaan lausuttu. Sen kuultuansa yltyi joukko miehiä Pirkkalan ja Rengon pitäjistä, kuten vanha nimistö tietää. He yhdistyivät tätä tointa varten seuraksi tai yhteydeksi ja saivat nimeksensä Birkarlit, Pirkkalaiset (Birkarlaboa) eli Lapinkävijät. Lieneekö nämä miehet olleet Suomalaisia vai Ruotsin sukua, siitä on vielä tätä nykyäkin riita oppineilla. Ehkä oli kumpiakin joukossa. Se vaan on varmaa että vähän ajan perästä me tämän seuran näemme olevan aivan suomalaisen.
3. Matti Kurki ja Potko.
Wesilahden pitäjässä Satakunnan maakunta asui silloin väkevä ja urhoollinen mies, Matti nimeltään. Siitä miehestä ja hänen nimestänsä kuuluu kansan suusta tämä tarina. Wenäen suurruhtinaalla palveli Potko niminen sotamies, joka varrelta ja voimiltansa oli enemmän Hiiden sukua kuin ihmisen. Tämän miehen oli suuriruhtinas kerran lähettänyt Ruotsin kuninkaan luoksi, Ruotsin uljainta urosta kaksimiekkasille vaatimaan. Sen oli, näet, Wenäläinen tehnyt Ruotsin miesten pilkaksi ja häväistykseksi, kun ei luullut sitä miestä löytyvän, ken uskaltaisi Potkon kimppuun käydä. Ei Ruotsin ritareista tähän tappeluhun kukaan rohjennutkaan ruveta. Waan hädissänsä muisti toki kuningas, että onhan Matti tuolla Wesilahdella, joka ei itse perkelettä pelkää.
Matin luoksi Potko nyt käskettiin menemään ja Matti kohta olikin tappeluhun valmis. Sen vaan pani hän ehdoksi, että sotaleikki lykättiin huomisaamuun asti. Wenäläisen koko ruumis oli, näet, kovin lumottu, niin ettei siihen pystynyt rauta eikä teräs. Sen tempun Matti tiesi ja tiesi myös, että Potkon nukkuessa voisi tämän taian tyhjäksi tehdä. Kun sitten Potko yöllä oli uniin vaipunut, niin Matti luki väkevimmät loihtunsa ja lamautti sillä hältä taian.
Järven lahden keskellä oli pieni luoto, jota nytkin vielä mainitellaan Kurjen kiveksi. Siihen miehet aamusella soutivat kumpikin veneellänsä. Matti rantaan hypättyään survasi Wenäläisen venettä niin kovasti, että se vilisten meni yli koko selän toiseen rantaan asti. "Miksi niin teet?" kysyi Potko vihastuen. "Ken luodossa on lepopaikan saava," vastasi siihen Matti, "ei tarvitsekaan venettä palataksensa." Wimmoissansa sivalsi nyt Potko Mattia, niin että oikea käsi lensi maahan ja Matti itse painui polvilleen. "Kah, sinä hyppäät niinkuin kurki!" pilkkasi Potko Mattia. "Wielä minä lentääkin taidan!" huusi puolestansa Matti ja silpoi vasemmalla kädellä Potkon kaulan poikki. — Tästä urhotyöstä sai Matti kuninkaalta Laukon kartanon Wesilahdella ja mainittiin siitä päivin Kurjen nimellä. Hänestä sikesi mainio Kurkisuku, josta sitten on kasvanut Suomelle niin monta kuuluisata miestä.
4. Pirkkalaiset Pohjanmaalla.
Tämän Matti Kurjen valitsivat Pirkkalaiset päällysmiehekseen ja karasivat sitten n. v. 1280 paikoilla Lappalaisten päälle. Sota alkoi ensin Satakunnassa, jossa vielä muistellaan monta paikkaa toratantereiksi. Niin esim. on saari Wesilahden järvessä, joka kuuluu olleen sen seudun Lappalaisten viime turvapaikkana. Se on siitä saanut nimen Wapaa Luoto. Ei aikaakaan niin samosivat Pirkkalaiset yli Maanselän Pohjanmaalle. Ensi-yrityksellään he valloittivat koko eteläkulman Pohjanmaata ja panivat ensimmäiselle pitäjälle siellä nimen Kyrö, jotta muistettaisiin mistä paikoin siihen asukkaita oli tullut. Muutamia vuosia sen perästä he toisella yrittämällä etenivät Tornion- ja Keminjoen suuhun asti, johonka myöskin perustettiin uutisasunnot. Näin täytyi Pohjanranta suomenkielisillä asukkailla ja Lappalaiset karkoitettiin sydänmaihin syrjälle. Siinä saivat vielä jotkut vuosisadat kalastella, metsästellä, vaan saaliistansa täytyi maksaa runsaat verot Pirkkalaisille.