Tätä veroa Lappalaiset suorittivat nahkoina ja kaloina, jotka Pirkkalaiset sitten veivät Pohjanlahden rannoille. Siellä syntyi virtain suussa vireä liike ja monesta maasta keräytyi kansaa kaupalle. Kaikkein kuuluisinna Pohjanrannan kauppaloista oli Tornionjoen suu, jota silloin mainittiin nimellä Satama. Lapinverosta ja kaupastansa paisuivat Pirkkalaiset ylen rikkaiksi ja mahtaviksi. He elivät ylellisesti ja koreilivat aina punaisissa pukuimissa. Tätä heidän valtaansa Pohjanmaalla kesti melkein kolme sataa vuotta, kunnes Ruotsin kuningas Kustaa Waasa heiltä oikeudet hävitti.
5. Ruotsalaiset asujamet Pohjanmaalla.
Noin 1300 v:n paikoilla, tai joku vuosikymmen myöhemmin kuin Pohjanmaalle oli asettunut Hämäläisiä, jo tuli sinne toisiakin asukkaita Ruotsista. Alussa ainoasti kalastivat meren rannikoilla sekä luodoilla. Waan vihdoin asettui sinne moniaita asumaan. Wähitellen kasvo Ruotsalaisten määrä, kun Länsi-Pohjanmaalta, Taalaenmaalta ynnä muista maakunnista yhä virtaeli heitä lisäksi. Tietysti ei Hämäläiset perinnöstään peräyneet hyvällä. Werisiä tappeluita kesti kauan heidän kesken ja nytkin vielä kytee näillä tienoin viha erikielisten asukasten välillä. Ruotsalaiset, joita kuninkaatkin puolustivat, tulivat vihdoin voitolle ja valloittivat kaidan kaistaleen pitkin Waasan läänin rantaa, Siellä kansa nytkin puhuu Ruotsinkieltä, mutta paikkain suomalaiset nimet vielä muistuttavat, keitä niillä mailla alkuansa oli asunut. Kun Ruotsalaiset saivat Suomen väen pakohon, näin kertoo kansain tarina, niin riemuissansa hurrasivat heidän jäljestänsä, ja siitä saivat liikanimen Hurrit, jolla heitä suomalaiset naapurinsa nytkin vielä mainitsevat.
V. Kaupankäynti Suomessa ja Hansaseura.
Koska Saksan kauppamiehillä oli niin suuri osa Pähkinälinnan rauhasovinnossa, niin lienee tässä sopivainen tilaisuus vähän puhua näistä Saksalaisista ja heidän kaupastansa Suomen maassa.
Ammoisista ajoin oli Saksan laivoja käynyt kauppaa Suomen rannikoilla. Sen todistavat täällä löydetyt Saksan ja Anglosaksin (Englannin) rahat, joissa vanhimmissa on noin 800 vuosilukuna. Siitä ajoin on kielessämme sana saksa tullut merkitsemään yhtä kuin kauppamies. Siitä ajoin on sekin puheenparsi peritty, että ulkomaalta tänne tuotuja luontokappaleita ja kaluja mainitsemme Saksan nimellä. Nytkin vielä kuuluu Saksan lammet, Saksan kuuset, ja vanhoissa runoissamme yhä puhutaan Saksan palttinasta, Saksan saipuasta y.m. Kaupankäynti Saksalaisten kanssa on myöskin tuottanut kieleemme koko joukon Saksan sanoja, niinkuin esim. mylly, leiviskä, naula, haahlat, y.m.m.
Saksalaiset toivat tullessansa suolaa, kankaita ja kaikellaisia kaluja, mitä ei Suomessa osattu sepitellä; Suomesta he sen sijaan veivät karjan antimia, kaloja ja metsän nahkoja. Etenkin näkyy Suomalaisilla olleen runsaasti oravan nahkoja kaupaksi, joita silloin sanottiin rahoiksi. Oravan nahkoina verot maksettiin, oravan nahkoilla vaiheteltiin muita kaluja. Kun sitten myöhempinä aikoina yleisemmin ruvettiin käyttämään kulta- ja hopeapalasia ostoissa ja maksuissa, niin oravan nahkan alkuperäinen nimi raha siirtyi niihin.
Tavallisesti taisivat ulkolaisten laivat tulla ja mennä kesäaikana; mutta jäi niitä aina joitakuita talveakin pitämään. Pitkää, pimeää talvikautta viettäessä tuli näiden kestein eli vierasten kovin ikävä. Moni heistä sentähden sen ikävän lievitykseksi viekoitti itsellensä Suomen neitosen morsiameksi. Punalangat petti, kultakihlat vietti monesti viisahankin tytön mielen, niin että oli kovin kärkäs oudolle kättä antamaan, kysymättä kuinka kosijan laita oli. Sitten kun kevät tuli ja vedet suli, katosi usein sulhanenkin jäiden kanssa. Se oli purjehtinut takaisin omille maille, missä hänellä istui entinen emäntä, istui entiset lapset kodissa. Näin kertoo vanha runo talvikestein tavoista.
Kauppapaikkoina olivat Suomessa varsinkin jokien suut; siihen oli kestein hyvä laskea laivoillansa, siihen myöskin Suomen miesten helppo tuoda tavaransa sydänmailta. Semmoisena ikivanhana kauppapaikkana oli Kokemäenjoki, jonka varrella, Kokemäen pitäjässä kuuluu olleen muinainen Teljän kaupunki. Se sanotaan olleen juuri siinä paikassa, missä Pyhän Henrikin saarnahuone vielä seisoo. Tämän saarnahuoneenkin tietää tarina alkuperiänsä olleen kauppapuotina ja sen lattian alta on nyky-aikana löydetty rautapaino vuosiluvulla 12— (viimeiset kaksi numeroa ovat kuluneet tuntemattomaksi). Näillä paikoin näkyy muutoin vieläkin vähän kalkki- ja tiiliruhkaa. Kokemäen virrassa on useammin paikoin Saksankiven nimisiä paasia, missä muistellaan ennen muinoin kauppaa pidetyksi. Myöskin on niillä seuduin monta taloa Saksan ja Kestin nimellä.
Samanimisiä kyliä ja taloja on monessa paikoin pitkin Uudenmaankin rannikkoa, todistaen että siellä on ollut kaupankäyntiä Saksalaisten kanssa. Kymijoen suussa näkyy kanssa olleen tavallinen kauppapaikka, koska sitä jokea muinaisissa kirjoissa välistä nähdään Ankoperjoen (Ostaja-joen) nimellä. Mutta kaikkein vilkkainna oli epäilemättä kauppaliike Nevajoella. Nevajokea myöten purjehtivat lännestä tulevat laivat Laatokkajärveen, siitä sitten kääntyivät etelään ja menivät Welhojokea (venäjäksi: Wolchov) ylös Ilmenjärveen, jonka pohjoisrannalla kohosi Novgorodin korkeat kirkot ja avarat vara-aitat. Novgorodin torilla vaiheteltiin Lännen taitavain ja ahkeroiden mestarein käsialat niihin aarteisin, mitä luonto Itämailla lahjoitti anteliaalla kädellä. Paras voitto tästä kaupasta vuosi tietysti Wenäläisten hyväksi; mutta pirahteli siitä aina pisaroita Suomenkin heimokunnille, varsinkin Karjalaisille, joiden maassa tämän kauppaväylän portti oli. Nevajoen suussa ja Koiviston saaressa, vähän matkaa Wiipurista, huo'ahtelivat Saksan kauppiaat pitkästä merikulustaan, ja pitivät kauppaa asukasten kanssa.