Yhteinen etu ja yhteinen vaara yhdisti näitä kauppiaita 13:lla vuosisadalla liittokunniksi. Siihen aikaan oli varsinkin Saksanmaa täynnä pieniä linnoja, joista vapaaherrat ja ritarit väijyivät niinkuin haukat vuoripesästänsä. Sivutse kulkevista kauppa-kuormista ja laivoista he vaativat itsellensä veroa taikka ryöstivät tavarat kaikki tyyni. Tätä väkivaltaa vastaan ei kyenneet yksityiset kauppamiehet eikä kaupungitkaan suojelemaan tavaraansa. Sentähden rakensivat liitot keskenänsä, yhdistynein voimin pitääksensä suurisukuiset rosvot kurissa. Kuuluisimmaksi ja mahtavimmaksi näistä liitoista on tullut Hansaliitto, johon vähitellen yhdistyivät kaikki kaupungit Pohjois-Saksassa, Liivissä ja Wirossa ynnä Wisbyn kaupunki Gottlannin saaressa.
Hansalaisilla oli asiamiehiä kaikissa pohjaisten valtakuntain kaupungeissa, heidän lippunsa oli laivoilla tukevana turvana. Heillä oli suuret sotajoukot ja hyvin varustetut sotalaivastot; niillä he monta kertaa uskalsivat ruveta riitoihin ja sotiin Pohjan kuningastenkin kanssa ja tulivat tavallisesti voitolle. Lybekin kaupungissa yhteiset neuvottelut ja kokoukset pidettiin. Tätä liiton kukoistusaikaa kesti melkein 300 vuotta, siksikuin 1500 vuoden paikoilla uutten kauppateitten keksiminen ynnä muut syyt alkoivat sitä rauentaa.
VI. Kuninps Maunu Liehakko.
1. Maunun retki Wenäelle.
Pähkinälinnan sovinnon perästä pysyi rauha pari vuosisymmentä rikkomatta Wenäjän ja Ruotsin välillä. Ruotsin kuninkaana oli silloin ala-ikäinen lapsi, Birger kuninkaan veljenpoika Maunu, jonkatähden Matti Kettilmundiupoika, meille jo tuttu Nevan retkeltä, piti valtakunnan ohjat käsissään. Niin kauan kuin tämä urhokas ja viisas herra hallitusta hoiti, kävi kaikki hyvin Ruotsinmaalla. Mutta kuu sitten kuningas itse hallitsemaan rupesi, niin sai Ruotsin kansa parka kärsiä monta kovaa rasitusta. Sillä Maunu eleli aika ylellisellä tavalla ja oli muutenkin niin löyhämielinen ja turhamainen luonteeltaan, että siitä on saanut Liehakko liikanimeksensä.
Turhamaisessa kunniahimossansa sai hän viimein senkin mielen päähänsä, että hänen pitäisi mennä Wenäjäin maata valloittamaan ja kastamaan sen kansan kristin-uskoon. [Katolin uskoiset eivät silloin pitäneet Kreikanuskoa pakanuutta parempana.] Se toivo häilyi vaan Maunun mielessä, että tämmöisellä uroteolla tulisi maailman mainioksi ja senlisäksi vielä kentiesi pantaisiin häntä pyhäin miesten joukkoon. Sitä vastaan ei hän punninnut vähääkään oliko hänellä ja Ruotsin kansalla kykyä niin suurta tuumaa toimeen saamaan.
Ruotsissa eli siihen aikaan korkeasukuinen rouva, nimeltä Brigitta, joka maailman turhiin menoihin kyllästyneenä asui perustamassansa Wadstenan luostarissa. Häntä pidettiin erinomaisen pyhänä vaimona ja luultiin hänen unissa sekä näöissä yhä saavan ilmestyksiä Jumalalta. Koska nyt tieto levisi kansaan kuninkaan aikomuksesta, tuli Pyhä Brigitta häntä siitä epäämähän. "Ensiksi", lausui hau, "laittele mitä on laittamista omassa maassasi, sitten vasta pyydä muiden maata lisään. Waan jos et sittenkään malta olla lähtemättä tälle retkelle, niin älä kumminkaan vie mukaasi muukalaista väkeä eikä omaa kansaasi muita kuin vapaehtoisesti parveen pyrkiviä. Jos edes tätä neuvoani tahdot noudattaa, niin olet saava suuren voittosaaliin!" Mutta kuningas vaan nauroi Pyhän Brigitan neuvoja ja varoituksia, sanoen ne ämmän joutaviksi loruiksi. Hän läksi kun läksikin sotaan v. 1348, vei kaikki omat miehensä mukahan ynnä niiden lisäksi suuret joukot Saksan ja Tanskan sotaväkeä, joiden palkkaamiseksi täytyi panna panttaukseen kuninkaan linnoja ja rasittaa kansaa raskailla veroilla.
Tultuaan Koiviston saareen Wiipurin tienoolla, lähetti Maunu semmoisen sanan Novgorodin kaupunkiin: "Laittakaa te tänne pappi ja minäkin panen papin puolestani; ne väitelkööt keskenänsä kenen lie usko parempi. Jos voittanee teidän pappinne niin minä kansoineni teidän uskoon rupean; vaan jos meidän voittaa niin pitää teidän kääntyä minun uskooni". — Mutta Novgorodilaiset eivät siihen suostuneet, panivat vaan tämän vastaukseksi: "Konstantinopolista me olemme saaneet uskomme; sinne saat lähettää pappisi väittelemään patriarkan (ylimmäisen papin) kanssa. Me emme sinun kanssas huoli sanasotaan ruveta".
Tästä suutuksissaan läksi tuosta kuningas Inkerinmaalle, kastatti Inkerikot katolin uskoon ja sai Pähkinälinnan valtaansa. Linnassa oli koko joukko Wenäläisiä joutunut vangiksi ja ruvettiin nyt aprikoimaan, arvelemaan mitä niillä oli tehtävä. Ruotsin miehet neuvoivat ne kaikkityyni tappamaan, niin ei muka olisi heistä enää vasta vastusta. Mutta Saksalaiset ja Tanskalaiset, joiden mieli teki suurempaa saalista, käskivät ottaa kultaa, hopiaa lunnaiksi ja päästää miehet kotiin. Kuningas noudatti muukalaisten neuvoa, ajatti parrat Wenäläisiltä, kastatti heidät katolin uskoon, ja laski kotihin menemään, sillä välipuheella että toisivat kultaa lunnaikseen ynnä muunkin kansansa kastettavaksi. Näille toimille Wenäläiset muka läksivät, ja Maunu jäi leiriinsä odottamaan, kulutellen siinä ruokavarojansa joutilaisuudessa. Wenäläiset vihdoin palasivatkin Maunun luokse, mutta kullan sijasta heillä oli teräsmiekat kädessä, ja muun kansansa he toivat muassaan ei kastettavaksi, vaan tappelemaan. Pian tuli Maunu tuosta semmoiseen ahdinkoon, että kiitti onneansa kun vähäisen joukon kanssa pääsi eheänä pakoon. Sentähden tästä laulaakin Ruotsin riimikronika:
Siitä nähdä sai Maunu parka,
Ett' oli kasvanut uusi parta;
Jos olis ajanut heiltä poikki kaulan,
Eip' olis joutunutkaan siihen paulaan.