Kuninkaaksi tultuaan Eerikki ensin vahvisti kristin-uskon Svealaisten maassa, missä vielä oli ollut pakanuuden jälkiä. Sitten kokosi miehensä sekä laivansa, ja lähti Ahvenan meren yli Suomeen. Hän laski maalle Aurajoen rantaan, jossa Suomalaiset heille olivat vastassa. Kuin paljon heitä oli ja kuka päällikkönä, siitä ei ole mitään tietoa. Se vaan on muistossa säilynyt, että suuri joukko kaatui, ja loput antoivat kastaa itsensä Kupittaan lähteessä likellä nykyistä Turkua. Mutta Eerikki kuninkaasta tarina vielä tietää, että kun muut kaikki voitosta iloitsivat hän yksinänsä rupesi katkerasti itkemään. Sitä hän niin katkerasti itki, että niin monta Suomalaista tappelussa oli kaatunut, joiden kastamattomat sielut hänen luulostansa olivat uhratut ikuiseen kadotukseen.
2. Pyhä Henrikki, Suomalaisten apostoli.
Pyhä Eerikki kuningas oli miekalla nöyryttänyt Suomalaisten jäykät niskat ja pakoittanut heidät kumartamaan Wapahtajan ristiä. Sen tehtyä hän läksi pois omille maille. — Mutta toinen tärkeämpi työ nyt oli tehtävä. Suomalaisten mielet ja sydämet olivat vielä yhtä lujasti kiinni pakanuudessaan kuin ennen Eerikin tuloa, ja yhtä kaukana Kristuksen uskosta, johon heidät oli väkisen kastettu.
Kenen piti nyt heille tehdä tutuksi evankeliumin suloiset sanat, kenen taivuttaa heitä mielelläänkin suostumahan siihen mitä kielellänsä olivat tunnustaneet? Sen otti tehdäksensä Upsalan arkkipiispa Henrikki, joka Eerikin seurassa oli Suomeen tullut.
Englannin jumalisesta ja rohkeasta kansasta on kaikin ajoin lähtenyt innokkaimmat, urhoollisimmat uskonsaarnaajat pakanoiden maille. Sieltä oli meidän Henrikkikin kotoisin. Pelkäämättä astui hän Suomen synkkiin saloihin, vaelteli talosta taloon, kylästä kylään, saarnaten ja kastaen joka paikassa. Kokemäen pitäjässä Ylistaron kylässä näytetään vielä nytkin vanhaa tupaa, mikä muinoin oli Henrikillä ollut saarnahuoneena. Näin karttui karttumistaan kristittyin joukko ja yhä syvemmällä sydänmaissa kaikui saarna Kristuksesta. Mutta Köyliönjärven saaressa asui mahtava ja rikas Suomen mies nimeltä Lalli. Tämä ei tahtonutkaan millään muotoa suostua siihen uuteen oppiin, jonka vieraalta maalta tulleet viholliset olivat tuoneet mukanaan. Hän vihasi kovasti kristin uskoisia ja Henrikkiä kaikkein enimmän. Sillä hän oli kerran murhan tehnyt ja piispa hänelle siitä sakkoa päälle pannut.
Kerran matkaeli piispa talvella niillä seuduin, missä Lallilla oli talonsa. Hän ajoi, ajoi, niin kuin runo laulaa:
Kaksi päiveä kesäistä,
Kaksi yötä järjestänsä,
Eikä syödä, eikä juoda,
Eikä purtua pidetä.
Tuli sillä tavoin Lallin talon sivutse ja poikkesi siihen ruokaa pyytämään. Lalli itse ei ollut kotona ja
Kerttu kelvotoin emäntä
Suitsi suuta suunnatointa,
Keitti kieltä kelvotointa,
eikä ruvennut ruokaa antamaan. Silloin piispan palveluspiltti [piltti = poika] herransa käskystä