Otti kyrsän uunin päältä
Otti heiniä hevosen,
Heitti penningin sijahan;
Otti kellarist' olutta,
Rahan vieritti sijahan.
Syötyänsä, juotuansa läksi sitten piispa matkalle jälleen, ajoi pitkin Köyliönjärven jäätä.
Wierasten lähdettyä tulee Lalli kotia, ja heti juoksee hänelle emäntä vastaan, valehtelee:
Jo kävi meillä vierahia,
Ruoka-ruotsi, syömä-saksa:
Joivat olven kellarista,
Weden viskasin sijahan;
Otin kyrsän uunin päältä,
Kiven vyörytin sijahan.
Ladoin heiniä ladosta,
Heitin hiekkoja sijahan.
Lalli, tämän kuultuansa, suuttui silmittömäksi. Hän
Heti lappoi laapurinsa [= keihäs],
Koppoi pitkän keihä'änsä.
Lykkäsi lylyt lumelle,
Joilla hiihti hirmuisesti:
Tuli suitsi suksen tiestä,
Savu sauvan somman tiestä,
Piispan piltti pikkarainen kuulee Lallin lähenevän, kysyy säikähtyen:
Ajanko tätä hevosta?
Jo kuuluu kumu takana,
Lalli hiihtäen tulevi,
Pitkä keihäs kainalossa.
Mutta Henrikki tiesi tuhon hetken nyt olevan likellä eikä yrittänytkään pakoon päästä. Hän vaan neuvoi pilttiänsä:
Pilttiseni pienoiseni,
Äl' aja tätä hevosta,
Karkoittele konkaria:
Kun mua tavoitetahan
Tahikka tapettanehen,
Käy sinä kivien taakse,
Kuultele kiven takoa,
Katsele takoa tammen
Kuhunka luuni lentänevi,
Suoneni siroittanevi.
Ne sinä verkahan vetele,
Sinilankoihin sitele,
Aseta oriin rekehen.
Kuu oronen uupunevi,
Sitten härkä pantakohon;
Kuhunka härkä uupunevi,
Siihen kirkko tehtäköhön,
Kappeli rakettakohon,
Pappein saarnoja sanella
Kansan kaiken kuultavaksi.