Näin lausuen lähetti piispa pojan piiloon, itsepä pysyi reessä ja surmattiin. Mutta piltti pikkarainen teki tarkoin mitä herra vainajansa oli käskenyt. Hän korjasi hajalle silvotut luut ja lihat kokohon ja vedätti ne hevosella, sitten härällä. Mihin härkä uupui, siihen rakennettiin kirkko. Se oli Nousiaisten kirkko, ensimmäinen Suomen maassa.
Kaikki jäsenet oli piltti pikkarainen korjannut, yksi vaan sormi kultasormuksen keralla ei löytynyt lumelta.
Niin sitten kesäsydännä
Pienen jään palasen päällä
Tuuli aalloissa ajeli
Sormea pyhän urohon,
Tunnusmerkiksi jaloksi
Jottei suonut suuri Luoja
Eikä sallinut Jumala
Weden alle vaipumahan,
Hukkahan tuleumahan
Pyhän miehen peukaloa
Sormea ison isännän.
Wielä tietää runo kuinka sitten kävi Lallin, piispan murhaajan:
Lalli, pahin pakanoista,
Julmin juutasten seassa,
Otti korkean kypärän
Pyhän miehen, piispan päästä;
Pani päähänsä omahan,
Kallohonsa ilkeähän,
Meni kilttinä [= ylpeä] kotihin.
Lausui paimen patsahalta:
Mistäs on Lalli lakin saanut
piispan hiipan hirtehinen?
Lalli nosti lakkiansa:
Hivukset himahtelivat,
Liukes luista irrallensa
Kaikki kallosta kamara [= nahka].
Näin tämän pahantapaisen
Piispa raukan raatelijan
Tuli kosto korkealta,
Makso maailman valtiaalta.
Toisellainen oli pyhän marttyrin, piispa Henrikin palkka. Häntä on Suomen kansa ijäti muistava ja kunnioittava uskon apostolinansa. Ja paavin uskoiset esivanhempamme hänelle osoittivat suuremmankin kunnian, kuin mitä kellekään ihmiselle oikeastaan sopii. He häntä lukivat pyhäin miesten joukkoon, he häntä pitivät Suomen maan ja kansan omituisena suojelus-pyhänä, joka muka Jumalan edessä seisoen yhä puhuu Suomen puolesta. Häntä rukoiltiin avuksi kaikellaisissa tuskissa, häneen luotettiin melkein yhtä lujasti kuin itse Jumalaan. Monta hoettiin ihmettä, jotka hän muka oli tehnyt. Niin esim. tarinoittiin eräästä munkista, nimeltä Erland, että hän kovasta pään kivistyksestä heti pääsi vapaaksi, luvattuansa Henrikin alttarin viereen ripustaa vaksipään. Sokea vaimo Kyrössä lupasi joka vuosi vaeltaa pyhän Henrikin haudalle rukoilemaan ja samassa sai hän näkönsä jälleen. Monta sairasta siitä paikalla parani, kun lupasivat Henrikinpäivänä pitää paastoa j.m.s.
Henrikin luut oli ensin haudattu Nousiaisten kirkkoon; mutta kun Suomen piispat n. v. 1300 muuttivat asuntonsa Turkuun, niin vietiin luutkin silloin uuteen tuomiokirkkoon. Niille teetätiin 14:llä vuosisadalla kallis hopeinen arkku, ja vielä sata vuotta myöhemmin silautti piispa Maunu Tavasi hopealla Henrikin pääkallon sekä käsivarret. Turun tuomiokirkossa saivat piispan luut levätä vuoteen 1713 asti, jolloin Wenäläiset ne ryöstivät sieltä ja veivät Pietariin.